Tampere on kasvava keskus, jonka strategiaan kuuluu keskusta-alueen täydennysrakentaminen ja vetovoimaisten kaupunginosien kehittäminen. Strategia mahdollistaa monien luontokohteiden säilymisen aivan keskustan tuntumassa. Olemme Varalassa erittäin onnellisia juuri siitä mahdollisuudesta, että voi...
Pienillä, jokapäiväisillä valinnoilla voimme vaikuttaa siihen, millaisen maailman olemme jättämässä tuleville sukupolville. Varalan arvojen mukaisesti teemme yhdessä rohkeasti valintoja paremman tulevaisuuden eteen. Kehitämme myös Varalan ravintolatoimintaa osana kestävän kehityksen työtämme. Ruu...
Etsitkö sopivaa majoitusta Tampereelta. Tai oletko tulossa messuille, konferenssiin, konserttiin tai teatteriin. Kaipaatko majoitusta rauhallisesta luonnonkauniista paikasta, kuitenkin aivan Tampereen ydinkeskustan tuntumasta. Tulit sitten yksin, kaverin tai vaikka isomman ryhmänkin kanssa, meilt...
Varalan Urheiluopisto ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK sijoittuivat kärkisijoille ammatillisen koulutuksen vaikuttavuutta tutkineessa selvityksessä. Selvitys perustuu ammatillisesta koulutuksesta koottavaan tilastotietoon. Siinä on huomioitu mm. oppilaitosten saama rahoitus, opiskelijapalau...
Kirjoittanut Varalan Urheiluopiston toimitusjohtaja Riku Granat. Kirjoituksessa on nostettu esiin Varalan Urheiluopiston ajatuksia Hakametsä Sport Campus -hankkeeseen ja sen asemakaavaan liittyen. Osa kaupungeista Suomessa ja maailmalla profiloituvat vahvasti urheilun, liikunnan ja hyvinvoinnin k...
Varalan Urheiluopiston ja Coronaria Uniklinikan välille solmittu yhteistyö tuo Varalan työhyvinvointiohjelmiin, TYHY- ja virkistyspäiviin uusia unen, jaksamisen ja palautumisen asiantuntijapalveluita. Allekirjoitetun sopimuksen puitteissa Varalan asiakkaille tarjotaan jatkossa Uniklinikan asiantu...
Euroopassa on ajauduttu energiakriisiin. Venäjän tuontienergiasta irtautuminen on johtanut sähkön, lämmön ja polttoaineiden hintojen korotuspaineisiin. On tärkeä varautua sekä energian saatavuuden että hinnan vaihteluihin, sillä loppuvuonna sähkön hinnan odotetaan jopa kolminkertaistuvan. Energia...
Varalan Urheiluopistolla (Varalankatu 36) klo 14.00-17.30 Yleistä Tilaisuus on maksuton. Liikuntalajeihin osallistuminen on maksutonta. Katso kartasta suorituspaikat ja ohjelmien alkamisajat. Suurimpaan osaan lajeista voi osallistua jatkuvasti, osassa alkamisajat. Ohjelmaa on päärakennuksessa, M...
20 erilaista leiriä ja kurssia. Yli 500 iloista liikkujaa. Pyhäjärven maisemissa riitti viskettä kesäkuusta elokuulle asti. Ennen kuin todetaan syksy alkaneeksi palataan hetkeksi kesän tunnelmiin. Kesäkuussa lapset ja nuoret aloittivat kesälomansa vauhdikkaasti Varalan leirikesän aloittivat sport...
Varalan Urheiluopistoon haetaan 1-2 henkilöä yhdistettyyn iltavahtimestarin / nuoriso- ja yhteisöohjaajan osa-aikaiseen tuntityöhön. Edellytämme hakijalta kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa tai muuta soveltuvaa tutkintoa ajokorttia Työhön tarvitaan palveluasennetta kiinnostusta ja kykyä nuort...