Varala Pähkinänkuoressa

Tietoa varalasta

Suomen urheiluopistojen uranuurtaja, vuonna 1909 Tampereelle perustettu Varala, on merkittävä osa niin Suomen naisvoimistelun kuin sen liikuntakulttuurin ja urheiluelämänkin historiaa ja tätä päivää. Opisto perustettiin alun perin edistämään naisten liikuntakasvatusta. Sen perustivat aikaansa edellä olleet tarmokkaat, rohkeat naiset, jotka uskoivat lujasti siihen, että jonakin päivänä liikunnan merkitys ymmärretään ja tunnustetaan.

Tänä päivänä Varala jatkaa edelleen vahvana tiennäyttäjänä liikunta-alan koulutuskeskuksena sekä tarjoten huippuosaamista niin vapaa-ajan kurssi- ja leiritarjontaan, yritysten ja ryhmien hyvinvointi- kokous- ja liikuntapäiviin kuin urheilu- ja valmennustoimintaan.


Me varalalaiset haluamme olla luomassa tulevaisuutta, jossa jokainen voi nauttia liikkumisesta tai urheilusta, saavuttaa tavoitteensa ja voida hyvin, iästään ja taustastaan riippumatta, niin vapaalla, työpaikalla kuin pelikentälläkin.


Varalaan on helppo tulla

Keskellä Tamperetta sijaitsevaan Varalaan on helppo tulla. Tampereen kaupunkiliikenteen bussi nro 25 ajaa kolme kertaa tunnissa Varalan ohi.
Tampereen linja-autoasemalta matkaa Varalaan on vain 3 km, rautatieasemalta 4 km ja Pirkkalan lentokentältä 16 km. Autolla tultaessa esimerkiksi Tampere-Helsinki moottoritien päästä on meille enää 5-10 minuutin matka.

Rauhallinen, turvallinen ja luonnonkaunis

Pyynikinharjun metsät ja Pyhäjärvi ihastuttavat kauneudellaan. Varalassa kaikki on lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan – majoitus, liikunta- ja luentotilat, ravintola, kahvio ja rantasaunat. Pihapiiri on turvallinen ja kodikas.

Ihmisläheinen ja rento

Mukavaa ilmapiiriä ei opita kursseilla, sillä se on jotain, joka kumpuaa luonnostaan – ainakin meillä.

Osaava ja palveleva henkilöstö takaa toimivuuden

Varalassa koko henkilöstö on omaa, joten asioiden hoitaminen on sujuvaa. Varala on sopivan kokoinen – tunnemme toisemme.

Tieto-taidon taso on korkea. Olemme liikunta-alan oppilaitos ja meillä koulutetaan tulevia liikunta-alan ammattilaisia. Meillä opitaan uusia lajitaitoja ammattitaitoisten ohjaajien ohjauksessa.

melonta

Tie sydämeen käy vatsan kautta

Varalan oma keittiö, Ravintola Säde, on tunnettu erinomaisesta ruuasta, oli kyseessä sitten arjen lounas tai juhlatilaisuuksien juhlamenu.
Täysihoitoon kuuluu aina aamiainen, lounas ja päivällinen, lasten Sporttileireillä ja Perhesporteilla lisäksi iltapala. Ryhmillä päivällinen vaihdetaan usein iltapalaan rantasaunoilla. Pienempään nälkään päärakennuksen alakerrassa palvelee Kahvila Anna.

Meitä kiitetään järjestelyiden vaivattomuudesta

Meiltä saat yhdellä puhelinsoitolla tai sähköpostilla ehdotuksen teille sopivasta kokonaisuudesta: majoitus, liikunta- ja kokoustilat, liikunnallinen ohjelma, tarjoilut ja rantasaunat. Testausaseman väeltä saat vinkit kunnon ylläpitämiseksi ja kohentamiseksi.


Lajitarjonnassamme on yli 50 liikuntamuotoa, joista voit valita. Ympäristö tarjoaa hyvät mahdollisuudet myös luontoliikuntaan.


Varalan pihapiiriissä on myös seikkailuhuvipuisto Flowpark Varala, jossa voit haastaa itsesi, perheesi, kaverisi tai vaikka työporukkasi.

Vain 3 km etäisyys Tampereen keskustasta tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden myös oheisohjelmalle. Esimerkiksi ostoksilla, elokuvissa, teatterissa tai konsertissa käynti on helppoa ja vaihtoehtoja on runsaasti.



MAJOITUSPAIKAT

noin 200 hlö

LUENTOTILAT

Päärakennuksessa

Luentosalit 1 & 2, 28 hlö
Luentosali 3, 50 hlö
Varala-sali, 100 hlö
Ryhmätyötiloja

Hirsisaunalla

Saunatupa, 10 hlö

Majalassa

Luentosali 4, 26 hlö

Villa Varalassa

Sali 28 hlö
Kallio, Lilja ja Kanslia 8-10 hlö

Kalliolassa

Kokoustila pyhäjärvi 12 hlö

Rantasaunalla

Takkahuone A, 20-25 hlö
Takkahuone B, 15-20 hlö

SAUNAT

Rantasauna

jossa 3 saunaa,
10-12 hlö/sauna sekä
takkahuoneet A & B, 40-50 ja 20-30 hlö

Hirsisauna

10-15 hlö
Lämmittimillä ja takalla varustettu
lasitettu iso terassi sekä palju 10:lle.

Sisäsaunat

Päärakennuksessa ja Majalassa

LIIKUNTATILAT

Halli 1

(34 m x 18 m)
palloilu ja telinevoimistelu

Kamppailusali

(18 m x 13 m)
tatami, taitoharjoittelusali

Halli 2

(28 m x 18 m)
palloilu ja välinevoimistelu

Uima-allas

(12,5 m x 6,2 m)
syvyys 1,2 m – 1,5 m

Voimistelusali 1

(20 m x 10 m)
peilisali

Kuntosali

Päärakennuksessa

Voimistelusali 2

(13 m x 10 m)
peilisali

Jäähallit

Hakametsä 3

ULKOLIIKUNTA

Opistolla on 2 kirkkovenettä,2 soutuvenettä, kajakkeja, kiipeilykallio ja muut seikkailupisteet.
Talvella on mahdollisuus avantouintiin.
Pyynikinharjun polut ja maastot aivan opiston vieressä ovat käytettävissä lenkkeilyyn, sauvakävelyyn, suunnistukseen ja hiihtoon.

Tahmelan kenttä (300 m opistolta) Hiekkatekonurmi ulkopalloilut ja yleisurheilu