• Contrast
    • Layout
    • Font

Mitä kuuluu Enni Rukajärven kesään?

Ulkona aurinko porottaa ja hellelukemat paukkuvat, kun Varalan aulaan astelee iloisella hymyllä varustettu urheilija. Usein hyvin lumisissa maisemissa nähty nainen on lumilautailija Enni Rukajärvi. Mitä Kuusamosta kotoisin oleva Rukajärvi tekee Pyyninharjun maisemissa?

–Asun oikeastaan kahdessa osoitteessa – kesät vietän enimmäkseen täällä Tampereella ja talvet Rukalla. Rukalla on laskemiseen tietenkin paremmat olosuhteet, mutta kesällä harjoittelu onnistuu hyvin täälläkin.

–Olen ollut tosi tyytyväinen, kun olen saanut treenata Varalassa. Tänne on kätevää tulla ja saa tehdä rauhassa oman treenin, Rukajärvi jatkaa.

Rukajärvi kuuluu Varalan koordinoimaan Tampereen Urheiluakatemiaan, joten hänellä on pääsy Varalan liikuntatiloihin. Varalassa hän pystyy hyödyntämään erityisesti kuntosalia, jossa merkittävä osuus lumilautailijan kesäharjoittelusta tapahtuu.

­ –Lumilautailijat tekee kesäisin tosi monipuolisesti kaikkea; salitreeniä, peruskuntoa ja kestävyyttä kuten pyöräilyä ja juoksua. Taitopuolen treenaus keskittyy skeittaukseen ja trampoliiniharjoitteluun.

Trampoliinilla harjoittelu kuulostaa mielenkiintoiselta. Trampoliinilla hyppiminen on tunnetusti tehokas urheilumuoto ja trampoliini löytyy moneltakin lapsiperheen pihalta, mutta miksi se kuuluu lumilautailijan kesätreeniin?

–Trampoliinitreenin tarkoituksena on hakea samoja liikemalleja laudalla tehtävien liikkeiden kanssa. Trampoliinilla treenaus kehittää myös ylipäätään ilmassa oloa. Itse en ole sitä hirveän paljoa vielä tehnyt, mutta siitä on lautailijalle paljon apua.

Kesällä treenataan monipuolisesti – jopa veneilyn lomassa

Lumilautailijan kesäharjoitteluohjelma on usein yksilöllinen ja vaihtelee sen mukaan, milloin kausi alkaa. Rukajärvi kertoo hänen harjoittelunsa jakautuvan pääasiassa kahteen osa-alueeseen: voima- ja kestävyystreeniin. Kisakaudella pääpaino on muussa, joten kesällä voima- ja kestävyysominaisuuksien harjoittaminen on tärkeää.

­ –Mulla on pitkään ollut oma fysiikkavalmentaja, joka tekee kaikki treeniohjelmat. Teen salitreeniä 2–3 kertaa viikossa, joista kaksi on maksimivoimatreeniä ja yksi enemmän nopeusvoimaan keskittyvä. Salitreenin lisäksi kahdesti viikossa juoksen kaksi pitkää lenkkiä peruskuntoalueella. Kolmas juoksutreeni on enemmän intervallin tyyppinen. Näiden lisäksi teen keskivartaloharjoitteita ja taitopuolen harjoituksia.

–Tietenkin myös kaikki laskuasentoa tukevat liikkeet ovat tärkeitä. Lumilautailussa myös tapahtuu paljon polvi- ja selkävammoja, joten vammoja ehkäisevää harjoittelua ei voi unohtaa.

Ehtiikö lautailija sitten ollenkaan lomailemaan ja palautumaan kesällä?

–Heinäkuussa yleensä lomailen ja vietän aikaa veneellä. Sekään aika ei mene vain makoillessa vaan myös veneellä onnistuu voimatreenien tekeminen; kahvakuulat ja flywheel-laite (kuvassa) on mukana.

Rukajärven aloittaa kauden usein elokuussa, mutta tämä kesä oli poikkeuksellinen. Kausi alkoi jo juhannuksen jälkeen Alpeilla ensimmäisellä laskuleirillä. Elokuussa kausi jatkuu täydellä teholla, kun laskurytmi on kaksi viikkoa leirillä, kaksi viikkoa kotona. Todennäköisesti ensimmäiset kisat kisataan lokakuun puolella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top