• Contrast
    • Layout
    • Font

LOK102 päätösjuhlassa

Hyvät läsnäolijat, ruotsiksi mina damer och herrar, englanniksi good morning ja saksaksi mein kampf.

Olemme kokoontuneet tänne Varalan ja opin hermokeskukseen viettämään viimeisiä hetkiä yhdessä tässä maan mainiossa opistossa armon vuonna 2016. Olemme siis päättämässä yhtä lukua kaikkien meidän omien elämiemme kirjoissa ja jatkamassa seuraavaan lukuun, jotkut leuka rinnassa ja jotkut pää  pilvissä, tietenkin riippuen sen oman lajin arvosanasta. Eräskin mies huuteli koko alkukurssin, että koska pelataan pesäpalloa?

ONNEKSI OLKOON! Sinut on valittu hakemuksesi perusteella neljän kuukauden liikunnanohjauksen peruskurssille Varalan urheiluopistoon, he sanoivat, siitä tulee hauskaa, he sanoivat. Vaan kuinka kävi? Kutsussa käskettiin ottaa mukaan uima-asu ja uimalasit. Ensimmäiseen kymmeneen päivään emme vettä edes nähneet. Luistimet oli myös hyvä varata mukaan, sillä ensimmäinen luistelutunti oli tasan kuukausi kurssin alkamispäivästä. Majoituksen piti olla kahden – kuuden hengen huoneissa. Minun huoneessani oli heti alusta lähtien seitsemän henkilöä, jotka paljastuivatkin kurssin edetessä eniten metelöiviksi mölyapinoiksi, joita olen itseni lisäksi koskaan aikaisemmin tavannut. Mitä tulee mieleen nimestä Sami Joru? 5000 metriä cooperin testissä. Pingiksen, uinnin, ratsastuksen, nyrkkeilyn, maratonin, jääkiekon ja purjehduksen olympiavoittaja. Golfissa tasoitus -10. Pystyy syömään yhden kokonaisen puhvelin tokaisten: eiköhän oteta perhepizza jälkiruuaksi. EI. Ei ei. Tämä mielikuva pyyhkiytyi ensimmäisen 15 minuutin aikana ja viimeistään vuokatissa hyppyrimäen huipulla katsellen söpösti revontulia.

Haluan kiittää Samia koko lokin puolesta aivan uskomattomasta neljän kuukauden matkasta, jonka olemme yhdessä, joukkueena kulkeneet. Unohtamatta tietenkään Varalan muita mielettömän upeita opettajia, jotka ovat ammattitaidollaan ja varmuudellaan vieneet meitä opinnoissamme eteenpäin aina maaliin saakka.

Mitä tulee meihin lokkeihin? Muutama tuli myöhässä tähänkin tilaisuuteen, joidenkin iltalenkki päättyi aina Pyynikin näkötornille munkille tai jäätelölle, joiden sokeripalamäärä on keskimäärin yhdeksän. Muutamalle henkilölle mainittiin joka kerta aamupalalla, että “hei, miten sinä olet jo nyt hereillä?” Yhä harvempi meni Tahmelan lähikauppaan kävellen ja Tahmelan urheilukentällekin kävelymatka tuntui loputtoman pitkältä. Yritä siinä sitten juosta sukkulaviestiä, kun hapenotto on jo maksimissa. Kaiken kaikkiaan tämä neljä kuukautta on ollut tällä porukalla aivan ainutlaatuinen kokemus. Koskaan en ole nostanut toista ihmistä säilytyslokerokaapin päälle, koskaan en ole etsinyt silmät sidottuna käpyjä maasta, enkä koskaan ole leikkinyt kirahvia tai pissaavaa koiraa noin kahdenkymmenen muun suurin piirtein samanikäisen kanssa samassa pienessä kamppailusalissa. Myöskään en ole koskaan tuntenut näin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta näin isossa ryhmässä, jossa jokainen on tasavertainen toisen kanssa. Ryhmässä, jossa jokainen tsemppaa toista kuin parasta ystävää. Eikä kukaan ole ollut kunnolla riidoissa toisen kanssa. Tässä olen ylpeänä jokaisesta teistä ja haluan, että kaikki ovat tulevaisuudessa yhteydessä toisiinsa. Onhan juhannuskin jo ihan ovella. Koskaan älkää muuttuko, älkääkä ajatelko että olen huonompi kuin joku toinen. Me olemme kaikki uniikkeja itseämme ja voin sanoa, että tästä porukasta jokainen on voittajia.

Haluan koko lokin suomin valtuuksin kiittää rehtoria, koulutuspäällikköä, vastaanottoa, keittiötä ja kaikkia niitä, jotka olleet mukana luomassa puitteita tälle hienolle kokemukselle. Etenkin keittiölle, sillä jos koko neljän kuukauden ajalta niputettaisiin lentävät lausahdukset yhteen, niin päällimmäisenä olisi “hirvee nälkä”.

Omasta puolestani annan nöyrimmän kiitoksen tälle kaikelle, mitä LOK102 on minulle tuonut. Etenkin te, hyvät lokki-ystävät.

Y-E kiittää ja kumartaa ja tänään poika saunoo.

Kiitos.

Kirjoittaja on LOK102 opiskelija Ville Yli-Eerola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top