• Contrast
    • Layout
    • Font

Varala on allekirjoittanut uuden seurasopimuksen Koovee salibandyn kanssa. Yhteistyö solmittiin ensin vuodeksi, mutta sopimus sisältää option seuraavista kolmesta vuodesta. Sopimus kattaa Varalan Urheiluopistossa tai muissa yhdessä sovituissa paikoissa järjestettävän valmennus-, leiritys- ja koulutustoiminnan.

Varala tulee vastaamaan Kooveen pelaajapolun eri vaiheiden fysiikkavalmennuksesta, joka perustuu Varalassa järjestettävään testaukseen ja harjoittelun seurantaan. Pelaajapolku muodostuu junioreista naisten ja miesten edustusjoukkueisiin asti. Koovee on nimennyt pelaajapolkuun linkittyneen toiminnan seurassa Flame-Akatemiaksi, jonka tavoitteena on parantaa toiminnan laatua ja mahdollisuuksia kehittyä. Lisäksi tarkoituksena on tukea valmentajia, muun muassa yhteistyösopimukseen kuuluvilla valmentajaosaamisen kehittämisen koulutuksilla.

”Koovee salibandyllä on selkeä uusi suunta sekä strategia, jota noudatamme määrätietoisesti. Tämä yhteistyö on erittäin iso kokonaisuus ja suuri palanen meidän tulevaisuuttamme. On mahtava uutinen, että saimme uudelle Flame-Akatemiallemme Varalan urheiluopiston isoksi yhteistyökumppaniksi”, lausuu Arto Riihimäki, Flame-Akatemian johtaja sekä miesten edustusjoukkueen päävalmentaja.

”Voimme ylpeänä sanoa, että meillä on nyt yhtenäinen ja laadukas valmentaja- ja pelaajapolku junioreista aina edustusjoukkueisiin asti. Tämä on hyvä startti uudelle ja pitkään jatkuvalle yhteistyölle”, kommentoi Kooveen liikuntapäällikkö Jari Fagerström.

Tiimityöskentelyä ja opiskelijalähtöisyyttä asiantuntijatoiminnan tueksi

Varalassa tiimipedagogiikka on vahvasti läsnä kaikessa tekemisessä. Myös Kooveen yhteistyösopimuksessa halutaan painottaa Varalan omien opiskelijoiden roolia. Kooveen juniorijoukkueiden fysiikkavalmennuksesta vastaa nimetty vastuuopiskelija ja apuvalmentajina toimivat opiskelijat. Heidän ohjaavat opettajansa vastaavat toimivasta kokonaisuudesta harjoituskauden aikana.

”Varalasta tuodaan osaamista erityisesti fysiikkavalmennukseen, mutta myöskin kokonaisvaltaiseen harjoittelun ja kuormituksen seurantaan ja sparraamiseen Kooveen edustusjoukkueiden lajivalmennuksen tueksi. Loistavaa, että saamme olla koko pelaajanpolulla mukana!” kertoo vastaavasti Varalan valmennuskeskuksen johtaja Hannele Hiilloskorpi.

Kannen kuva: Esa Takalo

Lisätiedot:

Jari Fagerström
Koovee, liikuntapäällikkö
+358 400 596 862
jari.fagerstrom[at]koovee.fi

Hannele Hiilloskorpi
Varalan Valmennuskeskuksen johtaja
+358 40 5196946
hannele.hiilloskorpi[at]varala.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top