• Contrast
    • Layout
    • Font

Varalan Urheiluopisto ja Etelä-Afrikan Potchefstroomissa sijaitseva North-West University (NWU) ovat aloittaneet yhteistyön, jonka lähtökohtana on molemminpuolisen opiskelija-, urheilija-, valmentaja- ja asiantuntijavaihdon mahdollistaminen sekä yhteisten tutkimus- ja kehityshankkeiden toteuttaminen. Aiesopimus mahdollistaa myös molemminpuolisen olosuhteiden ja asiantuntijaosaamisen hyödyntämisen osana Varalan Urheiluopiston valtakunnallisen valmennuskeskuksen ja Tampereen Urheiluakatemian sekä NWU-yliopiston ja Potchefstroomin valmennuskeskuksen huippu-urheilutoimintaa.

Varalan Urheiluopiston ja Etelä-Afrikan Potchefstroomissa sijaitseman North-West Universityn (NWU) allekirjoittama aiesopimus tulee käsittämään yhteistyön laaja-alaisesti kilpa- ja huippu-urheilun, liikunta-alan koulutuksen sekä vapaa-aika- ja hyvinvointipalveluiden sektoreilla.

– Aiesopimus NWU-yliopiston kanssa on merkittävä askel kansainvälisen yhteistyön vahvistamisessa osana Varalan kansainvälisyyssuunnitelmaa. Yhteistyön käynnistäminen NWU:n kanssa niin liikunta-alan koulutuksen, vapaa-aika- ja hyvinvointipalveluiden kuin huippu-urheilutoiminnankin kohdalla linkittyy vahvasti myös Varalan tulevien vuosien strategiaan, kertoo Varalan Urheiluopiston toimitusjohtaja Riku Granat.

– NWU on rakentanut kansainvälistä verkostoaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yhteistyö kansainvälisten toimijoiden kanssa on meille arvokasta, mistä hyvä osoitus on NWU:n ja Varalan välisen aiesopimuksen syntyminen. Odotan innolla yhteistyön käynnistymistä niin asiantuntijavaihdon kuin yhteisen tutkimustoiminnankin suhteen, avaa ajatuksiaan NWU-yliopiston tutkimusjohtaja ja kansainvälisestä verkostoyhteistyöstä vastaava Hanlie Moss.

NWU-yliopiston kanssa kiinteässä yhteistyössä toimivaa Potchefstroomin valmennuskeskusta on hyödyntänyt aikaisemmin Varalan kärkilajeista erityisesti yleisurheilu lajiliittonsa Suomen Urheiluliiton (SUL) johdolla. SUL:n pitkäaikainen ja laaja liittojohtoinen leiritystoiminta Potchefstroomissa on sisältänyt eri lajiryhmille suunnatun yhteisen Team Finland -maajoukkueleirityksen lisäksi erityisesti mm. 400 metrin juoksijoiden maajoukkueleiritystä. Varalan ja NWU:n välinen aiesopimus vahvistaakin Potchefstroomin mahdollisuuksia suomalaisen yleisurheilun kansainvälisenä valmennuskeskuksena.

Yleisurheilijat hyödyntävät usein Potchefstroomin valmennuskeskusta leirityksiin.
Kuva: Suomen Urheiluliitto

– Erityisesti Varalan ja NWU:n sopimuksen piiriin kuuluva molemminpuolinen vaihto-ohjelma, asiantuntijaosaamisen hyödyntäminen ja yhteiset tutkimushankkeet avaavat mahdollisuuksia Varalan ja SUL:n Tampereen yleisurheilukeskuksen yhteisessä huippu-urheilutoiminnassa, kertovat Varalan valmennuskeskuksen johtaja Hannele Hiilloskorpi, SUL:n valmennuksen ja koulutuksen johtaja Jarkko Finni sekä SUL:n Tampereen yleisurheilukeskuksen valmennuspäällikkö Tommi Evilä.

Varalan ja NWU:n käynnistyvän yhteistyön ensimmäisessä vaiheessa suunnitellaan yhteistä tutkimus- ja kehityshanketta liittyen Varalan valmennuskeskuksen yhteistyössä SUL:n kanssa toteuttamaan ”Yleisurheilun tutkimus-, kehitys- ja innovaatio (TKI)-ohjelmaan”, joka on osa Opetus- ja Kulttuuriministeriön Varalalle Olympiakomitean ohjauksessa myöntämää valtakunnallista osaamisen kehittämisen erityistehtävää. ”Yleisurheilun TKI-ohjelma” keskittyy Varalan kärkilajeista rinkilajien (moukari, kiekko, kuula) ja ratakierroksen (400 m, 400 m aj) ympärille. Hankkeesta syntyviä innovaatioita, kokemusta, osaamista ja toimintamallia pyritään hyödyntämään ja laajentamaan myös muihin yleisurheilulajeihin.

– Yleisurheilun TKI-ohjelman tavoitteena on kokonaisvaltaisen harjoittelun seurantajärjestelmän rakentaminen yhteistyössä SUL:n ja Champion Corner -teknologiakumppanin kanssa ja järjestelmän antaman tiedon hyödyntäminen osana rinkilajien ja ratakierroksen maajoukkuetoimintaa sekä urheilija-valmentajaparien valmennusprosesseja. NWU-yliopiston kanssa pyrimme rakentamaan yhteisen tutkimus- ja kehityshankkeen tuon TKI-ohjelman ympärille, jossa vertaillaan suomalaisten ja eteläafrikkalaisten urheilijoiden suorituskykyä ja harjoittelun sisältöjä rinkilajeissa ja ratakierroksella, kuvailee NWU:n kanssa suunniteltua tutkimushanketta Varalan testauspäällikkö ja urheilun TKI-toiminnasta Varalassa vastaava Marko Haverinen.

Kansikuvassa Varalan urheiluopiston ja North West Universityn (NWU) yhteistyön julkistamistilaisuudessa paikalla olivat Varalan toimitusjohtaja Riku Granat (kuvassa vas.), Varalan kansainvälisyyskoordinaattori Samuli Liinpää, NWU:n tutkimusjohtaja Hanlie Moss ja Varalan testauspäällikkö Marko Haverinen.

Lisätietoja

Riku Granat, toimitusjohtaja
Varalan Urheiluopisto
+358505583813, riku.granat@varala.fi

Hanlie Moss, Professori
North-West University
hanlie.moss@nwu.ac.za , www.nwu.ac.za/


Taustaa

North-West University (NWU) on julkinen yliopisto, joka sijaitsee kolmella kampuksella Potchefstroomissa, Mahikengissa ja Vanderbijlparkissa Etelä-Afrikassa. NWU perustettiin vuonna 2004 yhdistämällä kolmen yliopiston toiminnot toisiinsa – yhdistymisen myötä NWU:sta tuli yksi Etelä-Afrikan suurimmista yliopistoista noin 64 000 opiskelijallaan. Yliopiston päämaja sijaitsee Potchefstroomin kampusalueella, jossa toimii myös Potchefstroomin valmennuskeskus (High Performance Institute of Sport, HPI). Potchefstroom on muodostunut usean kansainvälisen urheilijaryhmän ja maajoukkueen harjoituskeskukseksi erinomaisista harjoitusolosuhteista, lämpötilasta, korkeasta ilmanalasta sekä korkeatasoista moniammatillisista liikunta- ja lääketieteen palveluistaan johtuen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top