Elämyksiä, liikettä ja hyvää oloa vuoteen 2023

Kevään ja kesän 2023 aktiiviviikkojen ja viikonloppujen ilmoittautumiset tehdään 15.1.2023 saakka Early Bird -hinnoin. Tutusta alla olevaan tapahtumalistaan ja ilmoittaudu mukaan aktiiviseen menoon.


Varalan valttikortteja

Meidän valttikorttejamme ovat huikea Varalan fiilis, kaunis miljöö Tampereen keskustan tuntumassa, energiset ammattilaiset, luontokokemukset ja monipuolinen ohjelmasisältö.

Varalan vapaa-ajan leireillä ja kursseilla pääset virkistäytymään ja inspiroitumaan liikunnan, luonnon ja terveellisen ruoan parissa. Meidän tapahtumat ovat loistava vaihtoehto viettää vapaa-aikaa yksin, yhdessä perheen tai ystävien kanssa.

Aktiviteettitarjontamme on monipuolinen ja runsas

Liikumme myös luonnossa. Olemmehan keskellä kauneinta Tamperetta, Pyynikillä Pyhäjärven rannassa, jonka vuoksi saamme nauttia myös luonnon voimauttavista vaikutuksista. Joidenkin lomien sisältöön olemme yhdistäneet myös ripauksen kulttuuria. Aktiivisen tekemisen rinnalla on tietenkin yhtä tärkeää huolehtia palautumisesta, joten leppoisa oleminen ja yhdessä olo ovat sopivaa vastapainoa arjen intensiiviselle tekemiselle.

Meillä yöpyessä voit rakentaa oman lomasi myös muun Tampereen tarjonnan ympärille.

Meillä liikutaan ilman suorituspaineita ja jokainen omista lähtökohdistaan.

Kannattaa seurata nettisivujamme, sosiaalisenmedian kanaviamme ja muuta ilmoitteluamme, niin tiedät mitä tapahtuu.

Toivottavasti nähdään Varalassa.


Poimi kiinnostavat kokonaisuudet ja tutustu tarkemmin

SENIORIT

Elämäniloa

AIKUISET

Jooga Cocktail

HyväOlo – viikonloput

Varala Holiday leirit

LAPSET JA NUORET

Sporttileirit

Kesän sporttileirit

Kepparileiri

Lajileirit

Manse PP pesisleirit

Sasu Salin -korisleiri

Anni Mäkitalo -tyttökorisleiri

Mikko Esko-lentopalloleiri

PERHEET

Varala Holidays leirit


Elämyksiä, kokemuksia ja hyvää oloa vuoteen 2021

Energistä uutta vuotta!

Kevään ja kesän 2021 viikon aktiivilomien ja viikonloppujen ilmoittautumiset tehdään nyt. Tutusta alla olevaan tapahtumalistaan ja ilmoittaudu mukaan aktiiviseen menoon. Huolehdithan ilmoittautumisen myös kesän leireille ajoissa, koska suosituimmat leirit varataan täyteen jo hyvissä ajoin.

Varalan valttikortteja

Meidän valttikorttejamme ovat huikea Varalan fiilis, energiset ammattilaiset, luontokokemukset ja monipuolinen ohjelmasisältö. Näistä kaikista olemme saaneet palautetta asiakkailtamme. Suhtaudumme palautteisiin kiitollisin mielin, kehittäen toimintaamme.

Varalan vapaa-ajan lomalla pääset virkistäytymään ja inspiroitumaan liikunnan, luonnon ja terveellisen ruoan parissa. Meidän lomamme ovat loistava vaihtoehto viettää vapaa-aikaa yksin, yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Olemme rakentaneet ohjelmakokonaisuudet siten, että pääset kokeilemaan erilaisia liikunnallisia aktiviteetteja laidasta laitaan. Ohjelmamme teemoissa on sopivasti uutuuksia, mutta olemme myös ja pitäneet mukana kysytyimmät aktiviteetit.

Aktiviteettitarjontamme on monipuolinen ja runsas

Osalla liikuntalomista liikumme myös luonnossa. Olemmehan keskellä kauneinta Tamperetta, Pyynikillä Pyhäjärven rannassa, jonka vuoksi saamme nauttia myös luonnon voimauttavista vaikutuksista. Joidenkin lomien sisältöön olemme yhdistäneet myös ripauksen kulttuuria. Aktiivisen tekemisen rinnalla on tietenkin yhtä tärkeää huolehtia palautumisesta, joten leppoisa oleminen ja yhdessä olo ovat sopivaa vastapainoa arjen intensiiviselle tekemiselle.

Meidän lomilla liikutaan ilman suorituspaineita ja jokainen omista lähtökohdistaan.

Kannattaa seurata nettisivujamme, sosiaalisenmedian kanaviamme ja muuta ilmoitteluamme, niin tiedät mitä tapahtuu.

Toivottavasti nähdään Varalassa.


Poimi kiinnostavat kokonaisuudet ja tutustu tarkemmin

SENIORIT

Elämäniloa

AIKUISET

Jooga Cocktail

HyväOlo – viikonloput

HyväOlo Relax – viikonloppu

Varala Hope Charity Challenge

LAPSET JA NUORET

Sporttileirit ja lomat

Hiihtoloman päiväsportti 7-12-vuotiaille

Nuorten lumileiri

Yökylässä 3.-6. -luokkalaisille

Kesän sporttileirit

Sport camp kielikylpy 5.-8.7.2021/ Sport camp in english 5.-8.7.2021

Kepparileirit

Kesän päiväsportti 7-12-vuotiaille

Lajileirit

Sasu salin -korisleiri

Vilma kesäsen -tyttökorisleiri

Topias Palmi -korisleiri

Classic stars camp 2021

PERHEET

Perhesportit ja lomat

Hiihtoloman perhesportti

Perheiden lumileiri

Pääsiäisen perhesportti

Kesän perhesportti

Suunnistuksen perhesportti


Ilmoittautumiset kevään lasten ja nuorten viikkotunneille on myös käynnissä:

Sporttitunnit

Nallepaini – aikuinen ja lapsi

Pallohöntsyt 12-14-vuotiaille