Elämäniloa

Elämäniloa on suunniteltu varttuneemmille. Liikumme monipuolisesti mukavassa seurassa ulkona ja sisällä. Ohjelman sisällön avulla herätellään ja parannetaan lihasvoimaa, motorisia taitoja, liikkuvuutta sekä mielen hyvinvointia.

Päiväretki Senioreille

Päivän sisään mahtuu uusia liikuntamuotoja, iloa, palautumisen keinoja, terveellistä ravintoa sekä yhdessäoloa.

Elämäniloa senioriryhmille

Kaupungin vilinästä vain lyhyen matkan päässä avautuu Varalan Urheiluopiston liikunnan kehto. Piha-alueella leijuu historian huminaa ja silmissä siintää liikkumisen riemu ja roihu.
Elämäniloa on suunniteltu varttuneemmille. Näiden päivien sisään mahtuu uusia liikuntamuotoja, iloa, palautumisen keinoja, terveellistä ravintoa sekä yhdessäoloa.

Virkisty Varalassa

Tule virkistymään Varalaan porukalla. Suunnittelemme ohjelman toiveiden mukaisesti arkena tai viikonloppun. Kokoa ryhmä kasaan ja tulkaa viettämään virkistävä vuorokausi.

HyväOlo – Taide ja Aivoterveys

Taide on yksi tulenkova keino edistää hyvää Aivoterveyttä.

Ohjelmasisältö kertoo sinulle jo paljon siitä, miten taide ja Aivoterveys ikään kuin soljuvat ja sekoittuvat toisiinsa.

Hidasta & Hellitä

Lempeästi kohti elinvoimaa ja virtaavuutta

Tervetuloa löytämään itsestäsi elinvoimaa ja virtaavuutta yhdessä hidastaen ja hellittäen.

Vesijumppa

Vesijumppa senioreille järjestetään Varalan uima-altaalla päärakennuksessa.

Kuka luotsaa senioreita parempaan elämänlaatuun?

Varala kouluttaa senioreita ohjaavia Personal Trainereita Tämän päivän seniorit haluavat kokea, nauttia, matkustaa ja pitää hyvää huolta kunnostaan! Yhdeksän kymmenestä seniorista harrastaa liikuntaa säännöllisesti. Seniorit ovat iso, kasvava ja yhä iäkkäämpi kansanryhmä, joka on omaksunut täysin toisenlaista elämäntyyliä kuin aikaisemmat ikäluokat. Eläkeiän uusi vapaus sekä parempi taloustilanne antavat enemmän tilaa oman hyvinvoinnin panostamiseen. Toisaalta Sote-uudistus muuttaa terveydenhuoltoalaa. Vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä siirtyy maakunnille ja kuntien vastuulle jää alueensa asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Myös ikääntyneille suunnattujen palveluiden alueellinen varmistuminen herättää huolia ja kysymyksiä. Tarpeet kotihoidon, -hoivan, ohjauksen ja neuvonnan sekä kuntoutuksen osalta lisääntyvät, koska palvelujen painopistettä siirretään koteihin. Senioreiden kanssa työskentelevien ammattilaisien tulee omata yhä laaja-alaisempaan osaamista iäkkäämpien asiakkaiden liikuttamisesta. Varalan Personal Trainer -seniori ja liikunta -koulutus vastaa juuri tähän tarpeeseen. ”Varalan Personal Trainer -seniori ja liikunta -koulutus on kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva koulutustuote, joka valmentaa alan ammattilaisia tarjoamaan monipuolisia liikunta- ja toimintakykyä tukevia palveluja ikääntyville ihmisille”, kertoo Varalan Personal Trainer seniori ja liikunta -koulutuksen vastuuopettaja Julia Hildén. Personal Trainerin tulee tiedostaa, miten keho on muuttunut fysiologisesti. Mikä on sopiva harjoittelu ja ruokavalio ikääntyville ja millä luotsata heidät parempaan elämänlaatuun. Seniori ja liikunta -koulutuksen suorittanut Personal Trainer suunnittelee ikäihmisille räätälöityjä, toimintakykyä säilyttäviä ja edistäviä harjoituskokonaisuuksia. Koulutus keskittyy kokonaisvaltaiseen toimintakyvyn ylläpitämiseen, jossa pyritään aktivoimaan senioria fyysisen kunnon osalta ja rikastuttamaan hänen sosiaalista elämäänsä. Koulutuksen sisältöä ovat muun muassa fyysisen toimintakyvyn arviointi, testaaminen ja harjoittaminen, ravinto-ohjaus ja mahdollisten sairauksien sekä tuki- ja liikuntaelimistön muutosten huomioiminen. ”Personal Trainerin ydintehtävä on auttaa asiakkaita parantamaan heidän elämänlaatuaan iästä ja kunnosta riippumatta. Pienetkin muutokset asiakkaan liikunta- tai ruokailutavoissa voi auttaa asiakasta voimaan paremmin omassa arjessa, eikä näitä asioita välttämättä itse tule huomanneeksi. Omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneita asiakkaita on erittäin palkitsevaa ohjata”, kertoo Varalan Personal Trainer seniori ja liikunta -koulutuksen suorittanut Hanna Viitanen. Ensimmäiset Varalassa koulutuksen läpikäyneet opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä koulutukseen. Koulutus on lisännyt heidän ymmärrystään senioreiden kanssa toimimisesta ja syventänyt osaamista entisestään. Aikaisemmin Personal Traiderin työtä tehneet ovat saaneet valmiuksia ja rohkeutta, laajentaa asiakaskuntaansa myös senioreihin. Yksilöllisen ohjaamisen lisäksi Varalan Personal Trainer -seniori ja liikunta -koulutuksen suorittanut saa taidon ohjata ikääntyvien ryhmiä. Koulutus on tarkoitettu sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutuksen suorittaneille (fysioterapeutti, sairaanhoitaja, lähihoitaja, hieroja, liikuntaneuvoja, liikunnanohjaaja) tai vastaavat tiedot omaaville henkilöille. Koulutuksesta lisääPersonal Trainer -seniori ja liikunta -koulutus Kuvassa Varalassa ElämänIloa -seniorikurssilaisia ohjaamassa ollut Hanna Viitanen