Varalassa otettiin vuonna 2022 askel kohti yrittäjyyslähtöisempää koulutusta. Liikunta-alan yrittäjyyslinja tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden kokeilla siipiään yrittäjänä turvallisessa ympäristössä ammattitaitoisen yrittäjyysvalmentajan opissa.
Yrittäjyyslinjan opinnoista vastaa Jari ”Koutsi” Salmi. Työskentelytavaksi koko Varalassa valittu tiimioppiminen näkyy myös yrittäjyyslinjan opinnoissa. Opiskelu tapahtuu ryhmissä projektimuotoisesti. Jokainen yrittäjyyslinjan opiskelija on mukana vähintään yhdessä NY-yrityksessä.
– Tiimioppiminen antaa todella paljon eväitä työelämässä ja tiimin kanssa toimimiseen. Nykyään työelämässä, yrittäjyydessä ja oikeastaan joka paikassa on tärkeää, että osaa toimia hyvin tiimissä. On ollut parasta, että täällä ei tarvitse yksinään puurtaa vaan on muu tiimi [luokka] koko ajan tukena, toteavat yhteen ääneen yrittäjyyslinjan opiskelijat.
– Työ liikunta-alalla on mielenkiintoista ja inspiroivaa. Työpaikkoja ei alalla ole liikaa tarjolla, mutta töitä kyllä riittää, koska väestö ikääntyy ja tarve erilaisille liikuntapalvelulle lisääntyy lähes eksponentiaalisesti. Yrittäjyys on siis liikunta-alalla väylä päästä toteuttamaan itseään ja intohimoaan, joten oikea väylä hakea valmiudet liikunta-alan yrittäjyyteen on Varalan yrittäjyyslinja!, tietää yrittäjyyslinjan koutsi Salmi.
Yrittäjyyslinjalaisia yhdistää halu tekemällä oppimiseen
Yrittäjyyslinjan opiskelijat Eemil Nikki, Mikko Uusi-Erkkilä ja Tuomas Kivimäki hakivat yrittäjyyslinjalle erilaisista taustoista, mutta heitä yhdistää intohimo liikunta-alaa ja tekemällä oppimista kohtaan. Kaikilla heistä on taustalla toinen ammatillinen tutkinto, mutta liikunta-ala ja erityisesti yrittäjänä toimiminen houkuttelivat hakemaan opiskelemaan Varalaan.
– Aloitin jo opiskelut automaatioinsinööriksi ammattikorkeakoulussa, mutta päätin pistää AMK-opinnot hetkeksi jäihin ja hakea Varalaan. Haaveeni on olla yrittäjä, joten viime kevään paras päätös oli ehdottomasti hakea yrittäjyyslinjalle, toteaa Tuomas.
– Olen taustaltani merkonomi ja autoalalla työnjohtajana, mutta nyt olen työnjohtajan hommista opintovapaalla, jatkaa Mikko.
– Jatkan samalla linjalla. Itsellä on taustalla talotekniikan perustutkinto ja olen ollut valmistumisen jälkeen raksalla töissä. Olen aina ollut kuitenkin kiinnostunut liikunta-alasta, joten päätin vaihtaa alaa. Haaveilen yrittäjyydestä Varalasta valmistumisen jälkeen. Toinen haaveeni olisi päästä opiskelemaan liikuntapedagogiikkaa Jyväskylän yliopistoon, Eemil päättää.
Koutsin neronleimaus
Yksi ensimmäisen opiskelusyksyn tehtävistä yrittäjyyslinjalla on perustaa NY-yritys. Oman yrityksen kautta opetellaan askeleet yrityksen pyörittämiseen. Eemil, Mikko ja Tuomas löysivät toisensa heti ensmmäisenä opiskelusyksynä yhteisen aiheen ääreltä. Heidän tavoitteena on auttaa nuoria kohti turvallista ja itsenäistä kuntosaliharjoittelua.
– Meillä oli muitakin ajatuksia, mutta niitä pyöriteltiin ja mietittiin, että mikä olisi kaikista lähimpänä meidän ajatuksia. Haluttiin tehdä hyvää, mutta samalla tehdä kuitenkin bisnestä. Lopulta oltiin kaikki sitä mieltä, että tämä oli ihan täydellinen valinta, toteaa Mikko.
Keneltä idea alun perin lähti?
– Me osallistuttiin opettajille ja rehtoreille suunnattuun tapahtumapäivään täällä Varalassa. Opettajat ja rehtorit saivat kysellä meiltä yrittäjyyslinjasta. Yksi osallistujista kertoi, että hänellä on lapsia ja sanoi olevansa huolissaan nuorten ja lasten kuntosaliharjoittelusta. Nuorilla ei välttämättä ole ensimmäisillä treenikerroilla ketään ohjaamassa turvallisen kuntosaliharjoittelun maailmaan ja tällöin on riski, että rikkoo paikkoja. Siitä syntyi idea nuorille suunnatusta personal trainer -toiminnasta, Eemil avaa.
”Tiivistettynä liikeideamme on tarjota 13–17-vuotiaille nuorille pienryhmävalmennusta kuntosaliympäristössä, ja mahdollistaa näin turvallinen alku kohti itsenäistä treenaamista.”
Yksi tärkeimmistä yritykseen liittyvistä asioista on vielä mainitsematta. Yrityksen nimi HabaNero NY on oivallinen sanaleikki, kuka nimen keksi?
– Se tuli itse asiassa meidän koutsilta [Jari Salmelta]. Hän heitti, että hei että eikö tällainen nimi olisi hauska. Me alettiin miettimään ja pohdittiin olisiko se hyvä vai ei. Lopulta päädyttiin siihen, että on se hyvä!
– Yksi meidän luokkalainen auttoi meitä suunnittelemaan nimen ympärille lisäksi logon ja sitä kautta saatiin luotua meille brändi, Tuomas iloitsi.
Yrittäjyyslinjalla puhalletaan yhteen hiileen
Viime syksynä aloittaneet yrittäjyyslinjalaiset ovat perustaneet yhteensä kolme NY-yritystä. HabaNerojen lisäksi yrittäjyyttä harjoitetaan työporukoita liikuttavassa Tuohen Lumossa sekä luonnonmukaista estejuoksutapahtumaa toteuttavassa Mountain Warriors nimisessä NY-yrityksessä.
– HabaNero ei tosiaan ole pelkästään meidän kolmen juttu vaan me kehitetään tätä yhdessä luokan kesken. Tietysti Jari meidän koutsina ja opena antaa tärkeitä vinkkejä ja luokkakavereilla testataan ideoita ja ajatuksia.
– Me pyritään vastavuoroisesti jeesaamaan muissa yrityksissä samalla lailla. Ei ole siis pelkästään meidän kolmen ansiota suinkaan tämä vaan tehdään yrittämistä isolla porukalla, Mikko kertoo.
Varalassa on lisäksi mahdollista valita peruskoulupohjaisella Liikunnanohjauksen perustutkinnolla Palvelutuotannon osaamisala valinnaisena tutkinnonosana. Liikuntapalvelut HOT NY on peruskoulupohjaisten opiskelijoiden Huugo Honkasalon ja Otto Nummisen perustama yritys.
HabaNero pokaa pokaaleita
Varalan NY-yritykset ovat menestyneet vuoden mittaan järjestetyissä Uskalla Yrittää -finaaliin tähtäävissä kilpailuissa. Vuoden 2022 lopussa HabaNero pokasi Paras liikeidea -palkinnon verkossa järjestetyssä kilpailussa.
– Osallistuttiin kilpailuun aika lyhyellä aikataululla ja siksi pelkästään Paras liikeidea -kategoriaan. Oli aikamoinen yllätys, että sieltä sitten osuikin voitto kohdalle.
– Tuomarit arvostivat sitä, että markkinoilla ei ole tällaista toimintaa Suomessa. Toinen asia, josta tykättiin oli se, että pienryhmässä tehtävä valmennus vaikuttaa myös sosiaaliseen terveyteen fyysisen ja psyykkisen lisäksi, hymäilivät kaikki kolme yhteen ääneen.
Helmikuussa Varalan NY-yritykset osallistuivat Nuori Yrittäjyys ry:n järjestämään Uskalla Yrittää -tapahtumaan Koskikeskuksessa. Tampereen aluetapahtumaan osallistui yhteensä 47 nuorten perustamaa harjoitusyritystä (NY-yritystä) ja yli 100 nuorta. Yritysmaailman asiantuntijoista koostuva tuomaristo valitsi kilpailuun osallistuneiden joukosta yhdeksän yritystä, jotka pääsevät huhtikuussa Helsingissä järjestettävään finaaliin.
HabaNero pokasi Tampereen aluetapahtumasta Paras myyntipiste -palkinnon. Tuomaristo perusteli valintaa näin: ”Yrityksen messupiste innosti asiakkaita kokeilemaan, ja palvelut olivat selkeästi esillä. Tuomaristo vaikuttui messupisteen vuorovaikutteisuudesta. Toiminnallisuus tuki hyvin palvelua, messupiste oli tarkkaan brändätty, visuaalinen ja asiakkaalle kävi heti selväksi, mitä yritys tekee.”
– Tuntuu mahtavalta nämä saavutukset. Ne antaa lisäbuustia tähän tekemiseen ja todisteita, että ollaan tarpeellisen asian äärellä ja matkalla oikeaan suuntaan, Mikko jatkaa.
Varalasta myös toinen NY-yritys ansaitsi paikan finaalissa, kun eri terveyskunnon testejä tarjoava Liikuntapalvelut Hot NY voitti Paras palvelu -kategorian.
Paras liikeidea, Paras myyntipiste… Mitä seuraavaksi?
– Lähdetään ainakin tavoittelemaan meidän kohderyhmää, aloittaa Eemil.
– Konkreettisesti ainakin markkinoinnin aloittaminen ja brändin kehittäminen. Meidät löytää Instagramista @habanerotraining. Somen ja markkinoinnin kautta pyritään kasvattamaan näkyvyyttä ja saamaan ensimmäiset asiakkaat, jatkaa somevastaava Tuomas.
– Nyt ruvetaan tekemään hommia! Uskalla yrittää -finaalissa tietenkin kovat tavoitteet, naurahtaa Mikko.
Uskalla yrittää -finaali kilpaillaan 18.–19.4.2023 Helsingissä.
Onko HabaNeroilla vinkkejä yrittäjyyslinjaa pohtiville?
– Pakko sanoa, että tätä yritystoimintaa on helppoa tehdä, kun on asia mistä tykkää, mitä tykkää tehdä ja rakastaa tehdä niin motivaatiota löytyy joka päivälle. Suosittelen yrittäjyyslinjaa!, Eemil toteaa.
Toisen asteen yhteishaku on auki 21.2.–21.3. klo 15 asti. Varalan Liikunta-alan yrittäjyyslinjalle haku tapahtuu Liikunnanohjauksen perustutkinnon jatkuvan haun kautta.
Yrittäjyyslinjan pääsykoe järjestetään keskiviikkona 24.5.2023 Varalan Urheiluopistolla. Pääsykokeessa henkilökohtainen haastattelu (0–2 p.), ryhmätehtävä (0–2 p.) ja ennakkotehtävä (0–2 p.). Ryhmään valitaan 10 opiskelijaa.