Mukavaa joulunaikaa

Toivotamme kaikille oikein mukavaa joulunaikaa ja hiljennymme joulun viettoon.Varalan vastaanotto on auki seuraavan kerran ke 27.12. 2017 normaalisti.

la 30.12. 2017 klo 8.00 – 18.00, su 31.12. 2017 klo 8.30 – 15.30, ma 1.1. 2018 klo 8.30 – 15.30

Triathlonisti Kaisa Sali treenasi Varalassa

Kaisa Sali saapui Varalaan treenaamaan yhdessä Trainesenssen Riku Rimpelän kanssa. Kaisa on hyödyntänyt Trainesenssen älylättäreitä jo vuoden verran. Tänään Varalassa oli tarkoituksena käydä läpi ohjeistusta, jonka pohjalta Kaisa lähtee harjoittelemaan ja toistamaan sovittuja asioita uudelle kaudelle.

”Tuotetta on pilotoitu kesästä asti ja Kaisa on ollut ensimmäinen huippu-urheilija, jonka uintitekniikan hiomisessa on tehty älylättäreiden avulla. Laitteesta saadun datan avulla pystytään nostamaan esiin, mitkä lihakset liikuntaa ylläpitävät vedessä ja mihin pitää kinnittää huomiota harjoittelussa”, kertoi Riku Rimpelä.

”Heikoin osa-alueeni triatlonissa on ollut uinti, jonka vuoksi saatu data on ollut hyvä lisä harjoittelun tehostamiseen.  Uintivedon etuvaiheen puutteita onkin päästy korjaamaan saadun datan avulla ja kehitystä parempaan on tapahtunut paljon” jutteli Kaisa Sali.

Varalan Urheiluopiston uima-alas on suhteellisen pieni, mutta sekä Kaisa että Riku olivat hyvin tyytyväisiä tekemäänsä harjoitukseen.

”Tämän tyylisen tekniikkaharjoittelun tekemisessä Varalan allas palveli meitä oikein hyvin. Valmentaja pääsee hyvin liikkumaan altaan reunoilla ja suuntaamaan liikettä.”, totesi Riku Rimpelä.

Ennen allasharjoitusta harjoiteltiin Varalan kuntosalilla. Tarkoituksena oli tehdä harjoituksia, joilla aistitaan oikeita liikkeitä ja aktivoidaan käyttämään vedessä lihaksia oikein.

Kaisa aloittaa uuden kauden, oman valmentajansa Siri Lindleyn kanssa hyödyntäen uusia oppeja ja tutkittua tietoa. Onnea ja menestystä Kaisalle kauteen!

Kaisa Sali on suomalainen triathlonisti. Sali voitti kansainvälisen triathlonliiton ITUn pitkänmatkan MM-hopeaa vuonna 2014 ja MM-pronssia vuonna 2015. Euroopan triathlonliiton (ETU) keskimatkojen Euroopan mestaruuden hän voitti vuonna 2015. Vuonna 2017 hän sijoittui kolmanneksi puolimatkan avoimissa Ironman-sarjan Euroopan-mestaruuskilpailuissa. Ensimmäisessä täyden matkan triathlonkilpailussaan lokakuussa 2015 hän alitti yhdeksän tunnin rajan (aika 8.48.40) ensimmäisenä suomalaisnaisena. Havaijin Ironman-kilpailussa hän sijoittui viidenneksi vuonna 2016 ja 2017.

Triathlonin SM-kilpailuista Salilla on useita Suomen mestaruuksia. Vuoden 2013 puolimaratonin SM-kilpailuissa hän saavutti pronssia.

Oppisopimuskoulutus Varalan Urheiluopiston omiin käsiin

Ammatillisen koulutuksen lakimuutoksen myötä oppisopimuskulutuksen tehtävä siirtyy Varalan Urheiluopistolle 1.1.2018. Käytännössä Varalaan on perustettu tätä varten oma koulutustarkastajan tehtävä. Koulutustarkastaja neuvoo ja opastaa sekä työnantajaa, että opiskelijaa oppisopimukseen liittyvissä asioissa.

Oppisopimuskoulutuksella voi opiskella kaikkiin Varalassa järjestettäviin ammatillisiin tutkintoihin: perustutkintoihin sekä ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. Myös lyhyempiä opintoja, esimerkiksi osatutkintoja, voi suorittaa oppisopimuksella.

Oppisopimuskoulutus on suunnattu kaikille ammattitaitoa, tutkintoa tai lisäkoulutusta tarvitseville. Oppisopimus perustuu määräaikaiseen työsuhteeseen ja koulutuksessa painottuu työpaikalla tapahtuva oppiminen. Oppisopimuksen lähtökohtana on yhdistää opiskelijan yksilölliset tarpeet ja työnantajan kiinnostus henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Myös päätoiminen yrittäjä voi oppisopimuksen keinoin kehittää yritystään ja omaa osaamistaan.

Perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot antavat kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin. Kun valitset oppisopimuksen tavaksesi opiskella, kouluttaudut työtä tehden, saat palkkaa ja kerrytät työkokemusta.

Jokainen 15-vuotias ja sitä vanhempi voi opiskella oppisopimuksella. Oppisopimus on työelämälähtöinen tapa opiskella ammatti, vaihtaa alaa, saada todistus omasta osaamisesta, jatkaa loppuun kesken jääneet opinnot tai hankkia lisäkoulutusta.

Jos haluat liikunta-alan ammattilaiseksi ja mietit oppisopimusta koulutusmuotona ole yhteydessä suoraan Varalan Urheiluopiston koulutustarkastaja Jani Niemiseen. Yleensä opiskelija hankkii oppisopimustyöpaikan itse ottamalla yhteyttä työnantajiin.

Tiedustelut

Rehtori Marjaana Eskelinen +358 50 5663 313 marjaana.eskelinen@varala.fi

Koulutustarkastaja Jani Nieminen +358 44 7906 412 jani.nieminen@varala.fi

Monilajisuus on Kisakallion ja Varalan yhteisen valmentajan erikoisammattitutkinnon suola

Kisakallion  ja Varalan valmentajan erikoisammattitutkinnolla on opiskelijoita useista eri lajeista: mukana on toistakymmentä eri lajin edustajaa, aina agilitysta jääkiekkoon ja tanssiurheilusta nyrkkeilyyn.
– Monilajisuus on sekä VAT että VEAT tutkinnoissa ratkaiseva tekijä. Muiden lajien osaajilta saadaan uudenlaista näkemystä siitä miten asioita tehdään.

Useimmat opiskelijat ovat käyneet valmentajanpolun alkuosan lajikoulutuksissa. Tässä vaiheessa, kun heidän oman lajin osaamisensa on jo vankkaa monilajisuus antaa uusia näkökulmia ja synnyttää ideoita.Varalan VEAT-ryhmän tutkintovastaava Pekka Rindell kertoo opiskelijoiden näkökannan monilajisuuteen olevan todella kannustava.
– Olemme saaneet jopa opiskelijoilta palautetta, jossa he toivovat että ulkopuolisten asiantunjoiden sijaan käytettäisiin mahdollisimman paljon ryhmän sisäistä asiantuntemusta. Varsinkin nyt VEAT-opinnoissa opiskelijat ovat oman lajinsa kokeneita ammattilaisia. Heistä suurin osa on lajikoulutusten lisäksi  jo suorittanut valmentajan ammattitutkinnon ja toimii työssä muiden valmentajien esimiehenä. Alussa olin hiukan skeptinen tutkintorakenteiden osalta, mutta on todettava että VEAT-tutkinnoille hakeutuvat opiskelijat ovat urallaan samantyyppisessä vaiheessa, asiantuntijoita, jotka hyötyvät toisistaan ja mahdollisuudesta kehittää omaa ammattitaitoaan.

Kisakallion ja Varalan yhteiset VEAT-opiskelijat osallistuivat toisella lähiopetusjaksollaan Kansainväliseen taidon oppimisen, opettamisen ja valmentamisen konferenssiin Kisakalliossa.Taidon viitekehystä tarkasteltiin jälleen monen eri lajin näkökulmasta – mietteet opiskelijoilla olivat kuitenkin keskenään samansuuntaisia.
– Tulokulmat asioihin ovat tuttuja, osa näistä asioista on meillä jo käytänteissä, mutta osa vasta tavoitteissa. Oman työn kannalta tärkeää olisi löytää tapa viedä omaa tietoa mahdollisimman hyvin muille valmentajille ja sen myötä koko seuraan, juniorien jääkiekkovalmentajana TPS:ssä työskentelevä Tommi Hannus toteaa.

Vantaan voimistelijoiden palveluksessa oleva Anu Kuusela sanoo miettivänsä Hannuksen kanssa samoja asioita ja toteaa, että arjessa suurin haaste on löytää aikaa suunnittelulle. Opiskelu palvelee omalta osaltaan tätä haastetta: opinnot ovat käytännönläheisiä ja kehittävät samalla omaa työtä.

Yleisurheiluvalmentajana Tampereen pyrinnön palveluksessa työskentelevä Pauliina Savijoki toteaa miettineensä konferenssin ja opiskelupäivien jälkeen erityisesti itsensä haastamista pois mukavuusalueelta: tekemään asioita eri tavalla.

– Sen kannalta opiskeluryhmän monilajisuus on todella hyvä juttu. Sama tieto esimerkiksi liittyen taidon valmentamiseen näkyy jääkiekolle ihan eri tavalla kuin minulle tai jonkun ihan toisen lajin edustajalle. On mielenkiintoista ja välillä kiivastakin keskustelua herättävää kuulla miten muut asioita tekevät ja näkevät.

Kisakalliosta VEAT-ryhmän vastuuopettaja on Pulmu Puonti. Puonti näkee erikoisammattitutkintokoulutuksen olevan erinomainen konteksti hyödyntää sekä vertaisoppimista ja -sparrausta että oppilaitosten koulutusosaamista.
– Meidän oppilaitosten rooli on koulutuksen asiantuntijoina sparrata jo syvällä osaamisessa olevat eri lajien asiantuntijat ottamaan vielä uuden ison askeleen, kehittämään näkemystään ja osaamistaan.  Ensimmäinen tutkintotilaisuus tulee olemaan sellainen että kaikki opiskelijat seuraavat toistensa kehittämishankkeita. Kukin opiskelija saa asiantuntijoiden tuen lisäksi oman vertaissparraajan, Puonti kertoo.

Puonti kertoo, että monilajisuuden on havaittu toimivan hyvin jo valmentajan ammattitutkinnon osalta.
– Olemme huomanneet että opiskelijat ovat alkaneet verkostoitua ja tehdä yhteistyötä yli lajirajojen.

Kahden urheiluopiston yhteistyön etu on molempien opistojen osaajien ja verkostojen yhdistäminen.
– Molemmat olemme jo lähtökohtaisesti vahvoja osaajia, mutta voimat yhdistämällä olemme todella monipuolisia, Puonti ja Rindell toteavat yhdestä suusta.

Kuva: Valmentajan erikoisammattitutkinnon opiskelijat osallistuivat osana opintojaan Kansainväliseen taidon oppimisen, opettamisen ja valmentamisen konferenssiin. Kuvassa 22 opiskelijan ryhmästä oikealta Anu Kuusela, Pauliina Savijoki, Tommi Hannus ja opettajat Pekka Rindell ja Pulmu Puonti.

Irina Keinänen