Liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinto, Liikunnan osaamisala

Tutkinnon suorittanut työskentelee liikunnan suunnittelu- ja ohjaustehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä julkisella, yksityisellä tai kolmannella sektorilla. Liikunnan ammattitutkinnon suorittaneen työn tavoitteena on kannustaa ihmisiä liikunnalliseen elämäntapaan ja edistää toiminnallaan terveyden kannalta riittävän päivittäisen fyysisen aktiivisuuden toteutumista.

Tutkinnon suorittanut korostaa työssään liikunnan vaikutusta fyysiseen suorituskykyyn ja terveyteen sekä psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.

Tutkinnon suorittaminen ei edellytä varsinaisesti aiempia opintoja, mutta ammattitutkintojen perusteissa ammattitaitovaatimukset on määritelty tasollisesti siten, että henkilö jolla on alan perustiedot ja -taidot sekä täydentäviä ja syventäviä opintoja, pystyy suoriutumaan tutkinnosta.

Tutkinnon suorittaminen ja valmistava koulutus

Tutkinto suoritetaan osoittamalla tutkinnon perusteissa kuvattu ammattitaito hyväksytysti näytöillä käytännön työssä omassa toimintaympäristössä. Tutkinnon voi suorittaa myös ilman valmistavaa koulutusta.

Tutkinnon suorittajan opintopolku on yksilöllinen. Henkilökohtaistamisen kautta koulutuksen sisältö ja laajuus vaihtelevat.

LIIKUNNAN OSAAMISALA l 150 OSP
Liikuntaneuvoja (AT)

Pakolliset tutkinnon osat 90 osp
Toimiminen liikunnan toimintaympäristöissä 15 osp
Liikuntaneuvonta terveyden ja hyvinvoinnin editämisessä 30 osp
Liikunnan ohjaaminen eri ikäkausina 30 osp

Valinnaiset tutkinnon osat  60 osp 

Tutustu tutkinnonosiin tarkemmin täältä

Seuraavat koulutukset

Seuraava koulutus on suunnitteilla käynnistää keväällä 2027.
Lisätietoa päivitetään näille sivuille syyskuussa 2026

Lisätietoja

LAT 27

elina.bjork@varala.fi,
044 3459 937

ursula.haapanen@varala.fi,
044 3459 914

Koulutuksen voi suorittaa myös ilman valmistavaa koulutusta.

Koulutus maksaa opiskelijalle 1730 €. Maksu pitää sisällään valmistavan koulutuksen ja näytöt. Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena. Koulutuksen voi halutessaan maksaa myös neljässä osassa koulutuksen aikana.

Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella tai koulutussopimuksella, jotka ovat suosittuja koulutusmuotoja.

Oppisopimuksella opiskeltaessa kustannuksista vastaa oman alueen oppisopimuskeskus. Mikäli sinulla on työpaikka, ota yhteys koulutustarkastaja Jani Niemiseen 044 7906 412 ja selvitä mahdollisuutesi tutkinnon suorittamiseen oppisopimuksella. Lue lisää oppisopimuksesta täältä

Koulutussopimuksessa työnantaja ja Varala sopivat yhdessä tutkinnonsuorittajan osaamisen kehittämisestä käytännön työssä. Edellytyksenä on, että tutkinnon suorittajalle ei makseta työssäoppimisen ajalta palkkaa.


2-3hh 46 €/hlö/vrk, 1hh 77 € /hlö/vrk. Majoitukset sisältävät aamupalan

Rosendahlissa alk.133€/3hh/vrk,113€/2hh, 93€/1hh sis. aamupalan

Ruokailut Varalassa:

Aamupala 7,00 €
Lounas 9,50 €
Päivällinen 8.00 €

Hinnat sis.alv.

KELAn tuet Liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinto, LAT / VAT ja Valmennuksen erikoisammattitutkinto, VEAT

Voit saada opintotukea, jos

  • opiskelet päätoimisesti ja opintojen kokonaiskesto on vähintään 2 kuukautta
  • edistyt opinnoissasi riittävästi ja
  • tarvitset taloudellista tukea.

Päätoimisuus

Ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai tutkinnon osan suorittaminen on päätoimista, jos suoritettavaksi sovittujen opintojen laajuus on keskimäärin vähintään 4,5 osaamispistettä opiskelukuukautta kohti.

OPINTOTUKI

Opintotukeen kuuluvat

A. opintoraha
B. opintorahan huoltajakorotus
C. opintorahan oppimateriaalilisä
D. opintolainan valtiontakaus

A. Opintoraha

Opintorahan määrään vaikuttavat:

  • ikäsi
  • oppilaitoksesi
  • asutko itsenäisesti vai vanhempasi luona
  • Olet vanhempasi luona asuva, jos asut samassa asunnossa vanhempasi kanssa.
  • oletko avioliitossa
  • onko sinulla lapsia.

Tietyissä tilanteissa myös vanhempiesi tulot vaikuttavat opintorahasi määrään. Lisätietoa KELAn sivuilta: Opintoraha – kela.fi

Vanhempien tulot voivat pienentää tai suurentaa opintorahan määrää tai ne voivat estää opintorahan myöntämisen. Lue lisää tästä linkistä: Vanhempien tulojen vaikutus opintotukeen – kela.fi

B. Opintorahan huoltajakorotus

Jos olet alle 18-vuotiaan lapsen huoltaja, voit saada 253,69 euron opintorahan lisäksi opintorahan huoltajakorotuksen, joka on 101,36 euroa kuukaudessa 1.8.2021 alkaen. Lasten lukumäärä ja se, kenen luona lapsi asuu, eivät vaikuta huoltajakorotukseen.

C. Opintorahan oppimateriaalilisä

Opintorahan oppimateriaalilisä on 47,44 e/kk 1.8.2021 alkaen. Kela myöntää oppimateriaalilisän automaattisesti opiskelijoille, jotka jo saavat opintotukea. 

D. Opintolainan valtiontakaus

Voit saada opintolainan valtiontakauksen, jos saat Kelasta opintorahaa tai Työllisyysrahastolta aikuiskoulutustukea. Opintorahalla tarkoitetaan muuta opintorahaa kuin opintorahan oppimateriaalilisää. Lue lisää tästä linkistä: Opintolaina – kela.fi

Opintojen aikana opiskelijalla on oikeus erilaisiin Kelan maksamiin etuuksiin. Tästä likistä kootusti: Pikaopas opintoetuuksiin – kela.fi

Muutokset mahdollisia.

Lähiopintojaksot Huom. Liikunnan ammattitutkinnon yhteydessä on mahdollisuus suorittaa Urheiluopistojen Personal Trainer -koulutus!

Lähijaksojen ajankohdat tiedotetaan syyskuussa.

Muutokset jaksojen sijoittumiseen mahdollisia.

Terveydentilavaatimukset 1.1.2025 alkaen

Hakijan terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä seikka ei saa olla esteenä opiskelijaksi ottamiselle. Opiskelijaksi ei kuitenkaan voida ottaa hakijaa, joka ei ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykenevä koulutukseen liittyviin käytännön tehtäviin oppilaitoksessa, työpaikalla tai muussa oppimisympäristössä, jos tutkintoon liittyvät turvallisuusvaatimukset sitä edellyttävät ja jos estettä ei voida kohtuullisin toimin poistaa.

Koulutuksessa, työpaikoilla tai muussa oppimisympäristössä edellytetään henkilöltä käytännön tehtävien aiheuttamaan kuormitukseen nähden riittävää fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä. Tarvittaessa henkilön terveydentilan tai toimintakyvyn osalta tulee arvioida mahdollisten sairauksien aiheuttamat rajoitteet ja sairauksien yksilöllinen hoitotilanne suhteessa koulutuksesta ja käytännön työtehtävistä suoriutumiseen.

Opetushallitus päättää ammatillisen koulutuksen SORA-tutkintoihin liittyvistä terveydentila- tai toimintakykyvaatimuksista.

 Liikunta-alan ammatillisissa tutkinnoissa opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla

  • fyysistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus tai vamma
  • kommunikoinnin ja viittomisen estävä sairaus tai vamma
  • lääkkeiden riippuvuus tai ongelma- tai väärinkäyttö
  • mielenterveyden häiriö tai psyykkinen sairaus, joka ei ole hoitotasapainossa
  • päihteiden riippuvuus tai ongelma- tai väärinkäyttö
  • vuorovaikutusta vaikeuttava toimintakyvyn häiriö

Geego Kids -Helppo ja tehokas tapa lisätä liikuntaa lapsen päivään!

Geego on tarkoitettu 4-8-vuotiaille lapsille kotona, päiväkodeissa tai kouluissa. Lapsi ei vain ”pelaa” – hän osallistuu, hän kehittää perusmotoriikkaa, pallo- ja välinetaitoja, liikehallintaa, voimaa ja  siinä samalla hän oppii sosiaalisia- ja elämäntaitoja.

geego ja lapset