HPK on naisten lentopallon Suomenmestari 2016!
Joukkueessa pelaava, Varalan opiskelija Roosa Nieminen, kertoo alla tunnelmiaan tuoreesta Suomenmestaruudesta.
“SM-kulta, kyllä, SM-kultamitali roikkuu minun kaulassa tällä hetkellä kun kirjoitan tätä blogikirjoitusta. Fiilis on aivan huikea! Tässä pari sanaa finaalipeleistä ja tunteiden kirjosta.
Suomenmestaruuteen vaadittiin siis 3 voittoa. Eli siihen olisi riittänyt 3 peliä, mutta ei, kun kaksi todella tasaista joukkuetta pelaa Suomenmestaruudesta ei siihen todellakaan riitä kolme,vaan peräti viisi peliä! Siispä jännitystä pidettiin yllä viimeiseen ratkaisevaan peliin, jossa selviäisi kuka vie “pojan” kotiin. Viides ja ratkaiseva peli oli todella jännittävä. Olimme häviöllä jo 2-1 erissä, mutta nousimme sieltä ohi ja rikoimme Salon Viestin 8-vuoden voittoputken!
Sitä huudon ja onnenkyynelien määrää kun viimeinen pallo tippui Viestin kenttään ja kaikki pelaajat ja staffi ryntäsivät isoon kasaan kentälle ja kuuluttaja kuulutti: HPK on uusi Suomenmestari! Eihän sitä itse sillä hetkellä tajunnut mitä oli tapahtunut kun kentän takaviivalla seisoi ja katsoi toiselle puolelle missä Salolaiset istuivat maassa ja itkivät, mutta siinä vaiheessa kun sen mitalin sai kaulaan niin rupesi pikkuhiljaa ymmärtämään mitä oli tapahtunut! Heti kun pukuhuoneeseen päästiin alkoi voitonjuhlat, poika saunoo ja valmentaja suihkuun! Nämä viisi peliä mitä pelasimme olivat todella tasaisia ja suuria piste-eroja ei ollut. Pelit kestivät melkein aina 3h sisältäen pitkiä, upeita palloralleja, joissa taisteltiin pisteistä hampaat irvessä.
On tämä urheilu niin hienoa! Herättää todella suuria tunteita! Aivan huippua!
Tähän loppuun haluan kiittää kaikkia kannustuksesta ja onnitteluista!
– Roosa Nieminen
Roosa Nieminen
– Opiskelee Varalassa liikunnanohjauksen perustutkintoa oppisopimuskoulutuksella
– Työskentelee Hämeenlinnan Lasten Liikunnan Tuki ry:ssä
– Pelaa lentopalloa HPK:ssa, tuoreessa SM-joukkueessa