Frisbeegolfin yläkoululeirit
Leirin jokaisena päivänä on varattu reilusti aikaa koulutehtävien tekemiseen. Samalla nuorta kasvatetaan jo yläkouluiässä itsenäiseen opiskeluun ja vastuun ottamiseen myös opiskelujen osalta. Tällä halutaan valmistaa nuoria toisen asteen opintoihin ja mahdollisesti hakeutumiseen toisen asteen urheiluakatemiatoimintaan. Tiiviillä yhteistyöllä koulujen kanssa opiskelut eivät pääse kärsimään leiritysten takia, leirille osallistumisen ehdoton edellytys on opiskelujen hoitaminen laadukkaasti.
Elämäntaidot ovat toinen selkeä yläkoululeirityksen sisältökokonaisuus. Psyykkinen valmennus, ravinto, uni ja lepo ovat urheilun näkökulmasta erittäin tärkeitä osa-alueita. Myös arjen hallintaa kehitetään systemaattisesti leirityksen aikana. Valtakunnallisen yhteistyön ansiosta leirityksessä on käytettävissä suomalaisten huippuosaajien verkosto myös elämäntaitojen opettamisessa.
Urheilullisen puolen kehittämisessä huomioidaan erityisesti motoristen perustaitojen monipuolinen kehittäminen, sekä fyysisten ominaisuuksien kehittäminen. Lajitaitoja opitaan pätevien lajivalmentajien johdolla päivittäin.
Tutustu Varalan varaus- ja peruutusehtoihin
Lierien ajankohdat
2025-2026
1. leiri 29.9.-2.10.2025
2. leiri 17.-20.11.2025
3. leiri 19.-22.1.2026
4. leiri 4.-7.5.2026
Hinnat sisältävät täysihoidon, valmennuksen ja ohjauksen sekä yövalvonnan.
Varalan leirit 320€.
Lisäksi materiaalimaksu 20 € / lukuvuosi.

- Hinta: 320 €
Tiedustelut leireistä
Leo Piironen
Nuoriso- ja koulutuskoordinaattori
Suomen Frisbeegolfliitto ry
leo.piironen(a)frisbeegolfliitto.fi
+35850 330 0685
Lajivalmentajat:
Erno Leskinen
Leevi Koskenniemi
Esimerkkiohjelma
Muutokset mahdollisia
9:30 Aloitus
10:00-12:00 Fysiikkaharjoitus
12:00-12:30 Lounas
12:30-14:30 Opiskelu
14:30-15:00 Välipala
15:00-17:00 Lajiharjoitus
17:00-18:00 Päivällinen
19:00-20:00 Oheisharjoitus
20:00-20:30 Iltapala
22:00 Hiljaisuus
7:45 Aamupala
8:30-9:30 Opiskelu
9:45-11:45 Lajiharjoitus
12:00-12:30 Lounas
12:30-14:30 Opiskelu+ elämäntaito
14:30-15:00 Välipala
15:00-17:00 Fysiikkaharjoitus
18:00-18:30 Päivällinen
19:00-20:00 Oheisharjoitus
20:00-20:30 Iltapala
22:00 Hiljaisuus
7:45 Aamupala
8:30-11:00 Opiskelu+elämäntaito
11:00-12:30 lajiharjoitus
12:30-13:30 lounas
13.30-14.30 Opiskelu
14:30-15:00 Välipala
15:00-17:00 Fysiikkaharjoitus
17:00-18:00 Päivällinen
19:00-20:00 Oheisharjoitus
20:00-20:30 Iltapala
22:00 Hiljaisuus
7:30 Aamupala
8:30-9:30 Opiskelu
9:45-11:45 Lajiharjoitus
HUONEIDEN LUOVUTUS KLO 12 MENNESSÄ, laukut laukkuvarastoon
12:00-12:30 Lounas
12:30-14:30 Opiskelu+elämäntaito
14:30-15:00 Välipala
15:00-17:00 Fysiikkaharjoitus
17:00 Päivällinen
17:30 Leirin lopetus
HUOM! Muutokset mahdollisia.