• Contrast
    • Layout
    • Font

Fiiliksiä ohjaajien ideapäivästä

Viime perjantaina järjestimme Varalassa työskenteleville ohjaajille ideapäivän. Päivän aikana tutustuimme valittuihin ”uusiin” lajeihin ja ideoihin. Tapanamme on, että lisäämme aina jotain uutta mukaan Varalan omille kursseille mm. kesän sporttileireille lapsille sekä perheille. Asiakkailtamme olemme saaneet hyvää palautetta siitä, että kurssiemme ja leiriemme sisällöt pysyvät laadukkaina vuodesta toiseen ja Varalaan on aina mukava tulla kokeilemaan myös uusia juttuja, vanhojen hyvien lajien lisäksi.

Ensimmäisenä lajina oli Rope skipping eli hyppynaru ”treeni”. Tämä ihana tuttavuus lapsuudesta. Nopeasti tuli mieleen lapsena tehdyt kuviot ja lorut. Tässä lajissa ei tarvitse muuta kuin mielikuvitusta. Haastoimme toisiamme tekemään mitä erikoisempia yhdistelmiä. Mukava nähdä, mitä kuvioita ensi kesän sporttileiriläiset kehittävät, saattaa olla, että ohjaajammekin oppivat heiltä jotain uusia loruja.

Muita lajeja päivän aikana oli mm. Draivia kouluun –Golf, streetkäsipallo ja pariakro. Kaikista tunneista sai paljon uusia ideoita, joita voi hyödyntää niin lasten kuin aikuisten kanssa.

Meillä on kyllä todella huikea ohjaajaporukka kasassa, osaamista löytyy monipuolisesti. Pystymme tällä ohjaajaporukalla toteuttamaan monenlaisia lajeja ammattimaisesti. Innolla odotamme, että saamme jakaa hauskat harjoitteet meidän asiakkaille.

Mia ja Ansku
vapaa-aika ja yrityspalvelut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top