7-ottelun maajoukkue keskittää valmennus-toimintaansa Varalan Urheiluopistolle

7-ottelun nuorten maajoukkue harjoittelee tulevaisuudessa Varalan Urheiluopistolla Tiia Hautalan johdolla hyödyntäen Tampereen alueen huippuasiantuntijoita oikeiden liikemallien, koordinaation/ taitavuuden, liikkuvuuden, lihastasapainon ja kehonhuollon alueilla.

Leirien ohjelmaan mahtuu myös testejä ja muuta yleisurheiluharjoittelua. Ensimmäisen leirin sisältö oli, ajankohta 22.-25.10. huomioiden, hyvin peruskuntopainotteinen. Leirillä Juha Koskela (fysiikka-NOV) katsoi ja analysoi urheilijoiden juoksutekniikkaa. Telinevoimistelutaustainen Aila Sainio puolestaan opasti, miten kehotaitavuutta voidaan harjoittaa ja valjastaa osaksi jokapäiväistä harjoittelua. Tulevaisuudessa asiantuntijat Jaakko Kailajärvi ja Jenni Puputti analysoivat mm. nostotekniikoita.

– Yksi suurimpia haasteita on urheilijoiden terveenä ja toimintakuntoisena pysyminen. On ensiarvoisen tärkeää – varsinkin ottelujen kaltaisessa fyysisesti ja henkisesti todella vaativassa lajissa – että asiat opitaan tekemään oikein ja urheilija oppii kuuntelemaan ja huoltamaan kehoaan loukkaantumisten välttämiseksi, kertoo 7-ottelun lajivalmentaja ja Nuorten Olympiavalmentaja Tiia Hautala.

Kehon huolto ja terveenä pysyminen on myös teema, joka on tärkeässä roolissa Varalassa, esimerkiksi Terve Urheilija –projektin kautta.

7-ottelun lajivalmennuksen keskittyminen Tampereen alueelle mahdollistaa myös tyttömoniottelijoiden junnuakatemian. Hautala alkaa yhdessä Matti Liimataisen kanssa vetää harjoituksia alueen potentiaalisille 14-16 -vuotiaille tyttöottelijoille ja samalla tarjotaan apua myös tyttöjen valmentajille mm. ohjelmoinnin ja tekniikka-analysoinnin osalta. Yhteistyökuviossa on vahvasti mukana Tampereen Urheiluakatemia, Tampereen Pyrintö ja Suomen urheiluliitto.

Nuoret urheilijat pääsivät seikkailemaan leirin yhteydessä myös Flowpark Varalassa. Kiipeily kävi hyvin kehonhallinta ja tasapainoharjoittelusta.

Seuraavat urheilijat kuuluvat nuorten maajoukkueleiritykseen (1996 -1999 syntyneet):

Maria Huntigton, Tampereen Pyrintö – 19-vuotiaiden EM-kisaedustaja 2015 ja SM-hopea N19-sarjan 7-ottelussa.
Jessica Rautelin, Esbo IF – 19-vuotiaiden EM-kisaedustaja 2015 ja Suomen mestari N19-sarjan 7-ottelussa.
Iida Kalliomäki, Esbo IF – 19-vuotiaiden EM-finalisti pituushypyssä 2015, päälaji 7-ottelu.
Elina Kakko, Perttelin Peikot – 19-vuotiaiden EM-finalisti korkeushypyssä, päälaji 7-ottelu.
Saara Hakanen, Keski-Uudenmaan yleisurheilu, 17-vuotiaiden EM-tilastossa 10 parhaan joukossa (2 urheilijaa/maa), 17-vuotiaiden Suomen mestari 7-ottelussa.
Lotta Kemppinen, Helsingfors IFK,19-vuotiaiden EM-edustaja 100 metrillä ja aikuisten Eurooppa Cupin pikaviestissä, Pohjoismaiset nuorten ottelut 3. sija 2015, päälaji 7-ottelu.
Martta Rautala, Kiukaisten Kisailijat, SM-pronssia 19-vuotiaiden 7-ottelussa.

Kommentoi

Kommentti tulee julkiseksi, mutta sähköpostiosoitetta ei julkaista.