Uniikin Sporttileiri

Rap-artisti Uniikin Sporttileiri 25.-29.6.2018

Uniikki on yksi suomen tunnetuimmista rap-artisteista, jolle liikunta ja hyvinvointi on tärkeä osa arkea. Parhaimmillaan Uniikki on jalkapallossa, mutta kaikki pallopelit ja muut lajit onnistuvat pieneltä ja vikkelältä sporttaajalta. Taustalta löytyy myös 8 vuoden break dance-harrastus. Uniikki odottaa leiriltä innokkaita nuoria sekä monipuolisia aktiviteettejä, liikkumisen tulee olla ennen kaikkea kivaa!

Leirillä liikutaan sisällä ja ulkona mahdollisimman monipuolisesti. Lajeina on mm. melontaa, jousiammuntaa, kaupunkisotaa, frisbeegolffia, jalkapalloa, uimista ja sup-lautailua. Uniikki on leirillä aktiivisesti lajeissa mukana ja haasteita saa esittää. Yhtenä iltapäivänä on myös rap –työpaja, jossa harjoitellaan biittien sekä lyriikoiden tekemistä. Leiriläiset pääsevät tekemään oman biisin ammattilaisen johdolla.

Leirin yksi iltapäivä on varattu retkipäiväksi. Leiriläinen voi valita osallistuuko leirin aikana särkänniemen retkeen vai opistolla järjestettävään ohjelmaan.

1) Särkänniemi – hinta n. 40 €
2) oheisharjoittelua Varalassa – kuuluu leirin hintaan.

Hinta

Leirin hinta on 349 €.

Hinta sisältää täysihoidon, majoituksen ja monipuolisen ohjelman ammattitaitoisten Varalan ohjaajien ja Uniikin kanssa sekä Flowpark seikkailun.

Ilmoittaudu


Leirin malliohjelma

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

14.00-15.30   Saapuminen, avaus ja majoittuminen.
15.30-17.00   Yhteiset pallopelit
17.00-18.00   PÄIVÄLLINEN, Ravintola Säteessä
18.00-19.30   Frisbeegolf, pihapelit ja uinti rannassa
20.00-20.30   ILTAPALA Ravintola Säteessä

08.00-09.00   AAMIAINEN
09.00-12.00   A-ryhmä: Räp -työpaja, B-ryhmä: 09.30-11.30 korikiipeily, trapetsi, kalliolaskeutuminen
12.00-13.00   LOUNAS
13.30-16.00   A-ryhmä: 14-16 korikiipeily, trapetsi, kalliolaskeutuminen B-ryhmä: Rap-työpaja 13.30-16
16.30-17.30   PÄIVÄLLINEN
17.30-18.30   A-ryhmä: Kaupunkisota B-ryhmä: Sup-lautailu, ohjaajan tapaaminen rannassa
19.00-20.00   A-ryhmä: Sup-lautailu, ohjaajan tapaaminen rannassa B-ryhmä: Kaupunkisota
20.00-21.30   ILTAPALA Grillikatoksella.

08.00-09.00   AAMIAINEN
09.00-11.00   Rap-työpaja, biisien purku
11.15-12.15   LOUNAS
12.30-17.00   Särkänniemi ja Flowpark, ohjaajien johdolla
17.30-18.30   PÄIVÄLLINEN
18.30-20.00   Pallopelit Tahmelassa
20.00-21.30   Uintia + saunomista ja ILTAPALA Takkahuoneella

08.00-09.00   AAMIAINEN
09.00-12.00   A-ryhmä: Räp -työpaja, B-ryhmä: 09.30-11.30 Break dance
12.00-13.00   LOUNAS
13.30-16.00   A-ryhmä: Break dance B-ryhmä: Rap-työpaja 13.30-16
16.30-17.30   PÄIVÄLLINEN
17.30-18.30   A-ryhmä: Palloilua B-ryhmä: Uintia
19.00-20.00   A-ryhmä: Uintia B-ryhmä: Palloilua
20.00-21.30   ILTAPALA Ravintolassa.

s

08.00-09.00   AAMUPALA, Ravintola Säteessä
09.00-10.30
A-ryhmä: 8.30-10.30 Graffitti/spraymaalaus. Ohjaajan tapaaminen rannassa. klo 11-12 Pihapelit/uintia rannassa
B-ryhmä: 9-10.30 Pihapelit/uintia rannassa. klo 10.30-12.30 Graffitti/spraymaalaus. ohjaajan tapaaminen rannassa

12.30-13.30   LOUNAS
14.00-14.30   Leirin päätös

Lisäinfoa leiristä

– Vastaanotto avoinna ma-pe klo 7.45-19.00
– Kahvila avoinna ma-pe klo 10-20
– Ulko-ovet menevät kiinni klo 22.00
– Hiljaisuus käytävillä klo 22.30

– Säilytä huoneen avainkorttia huolella. Se palautetaan lähtöpäivänä vastaanottoon.
– Kun olet tunnilla aina mukana, niin ohjaaja tietää aina missä olet.
– Muista juoda riittävästi! Juomapullo kannattaa pitää mukana varsinkin hellepäivinä.
– Leiriläinen ui VAIN ohjaajan valvonnassa.
– Huoneiden isoja ikkunoita ei saa avata.

Tiedustelut

Joni Harjula
liikunnanohjaaja 044 3459 921
joni.harjula(at)varala.fi

 

Tutustu Varalan varaus- ja peruutusehtoihin täältä