Sporttitunnit 5-8 -vuotiaille

Ammattitaitoiset ohjaajat
Monipuolista tekemistä sisällä
Eri lajikokeiluja
Täyttä liikettä
Huippuvälineistö

Varalan Sporttitunneilla harjoitellaan perusliikuntataitoja, kokeillaan monipuolisesti eri lajeja ja pidetään hauskaa. Sporttitunneilla on mahdollista harrastaa ikäkaudelleen sopivaa tavoitteellista ja monipuolista liikuntaa ohjatussa ja turvallisessa ympäristössä.

lapset kiipeilevät puolapuilla

Infoa

Varusteet: rennot liikuntavaatteet esim. t-paita ja shortsit. Tunnilla ollaan turvallisuussyystä avojaloin, halutessa voi myös käyttää jumppatossuja, jotka eivät ole liukkaat.

Liikuntatilana toimii halli 1, päärakennuksessa. Pukeutumistilat ovat päärakennuksen alakerrassa, josta käynti suoraan rappusia pitkin yläkerran liikuntatilaan. Lapsien toivotaan odottavan saliin pääsyä pukuhuoneissa, pääaulassa tai ruokalaan johtavan käytävän varrella, joista ohjaajat päästävät heidät tunnille yhtä aikaa.

Huomioittehan odotustilassa Varalan muita asiakkaita (erityisesti aulassa) käyttäytymällä maltillisesti. Tärkeää on, että pienemmät lapset käytetään vessassa ennen tunnin alkua, jotta tunti ei keskeytyisi vessassa käyntien vuoksi. Vanhemmat voivat odottaa tunnin ajan pääaulassa tai alakerran kahviossa. Oman lapsen erityistarpeista pyydämme keskustelemaan erikseen ryhmän ohjaajan kanssa.

Tiedotamme muutoksista sähköpostitse. Ilmoitathan sähköpostiosoitteen muuttuessa tiedot lastenliikunta(at)varala.fi.

Hinta

Hinta 125 €. Ei sisaralennuksia. Maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä verkkopankissa.

Tiedustelut

lastenliikunta(at)varala.fi

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tapahtuu ryhmän ohessa olevan Ilmoittaudu-linkin kautta. Osallistuminen maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä verkkopankissa.

Mainitse ilmoittautumisen yhteydessä mahdollisista erityistarpeista.
Erityislapsille toivomme vanhemman osallistumista tunnille, mikäli lapsen tarpeet niin vaativat.

Huom. Ilmoittautuminen on sitova.
Tutustu peruutusehtoihimme sivun alalaidassa.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Voit halutessa tulla myös tutustumiskerralle ja ilmoittautua vasta sen jälkeen ryhmään, mikäli paikkoja on vapaina.

Syyskausi 2021

5-6-vuotiaat
maanantaisin klo 17-17.55
23.8-13.12. (pl. vko 42 ja 6.12.)

Hinta 125 €
Paikkana Halli 1, päärakennus


6-8-vuotiaat
maanantaisin klo 18-19
23.8.-13.12. (pl. vko 42 ja 6.12.)

Hinta 125 €
Paikkana Halli 1, päärakennus


Tiedustelut

Tiedustele vapaituvia paikkoja tai mahdollisuutta tutustumiskertaan lastenliikunta(at)varala.fi:
– ilmoitathan ryhmän nimen ja kellonajan
– nimesi
– osoitteesi
– puhelinnumerosi


Ohjelma, syksy 2021

sporttitunnit ma klo 17-18 ja klo 18-19

Jokaisella tunnilla myös taitoharjoittelua temppuradalla

vk 34 tutustumisleikit ja pelit

vk 35 pallopelit 

vk 36 yleisurheilu

vk 37 mailapelit

vk 38 norsufutis ja futsal

vk 39 leikkivarjoilu

vk 40 koripallo

vk 41 kaupunkisota

vk 42 syysloma, ei tuntia

vk 43 joukkuepelejä ja leikkejä

vk 44 voimistelu

vk 45 kuntopiiri

vk 46 viestit ja ongelmanratkaisuleikit

vk 47 rytmiikka

vk 48 lasten toivetunti

vk 49 itsenäisyyspäivä, ei tuntia

vk 50 iso temppurata


Peruutusehdot lasten liikuntaan

Mikäli olet ilmoittautunut kurssille, sinulla on oikeus peruuttaa osallistumisesi veloituksetta kaksi viikkoa ennen kurssin alkua.

Myöhemmin tulleet peruutukset ja ensimmäisen liikuntatunnin jälkeen ilmoitetusta peruutuksesta veloitamme 50 euron osallistumismaksun. Tämän jälkeen ilmoitetuista peruutuksista veloitetaan täysi kurssimaksu. Ryhmät toteutetaan, mikäli ilmoittautuneita vähintään 10/ ryhmä.

Peruutukset tulee tehdä sähköpostilla osoitteeseen: lastenliikunta(at)varala.fi
Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Muuta

Varalassa on mahdollisuus ruokailla päivällisellä Sporttitunnin ohessa klo 16.00-18.00.
Hinnat: aikuinen 10 €, 5-12 v. 5,00 € ja alle 5 v. maksutta. Alle 5 v. mukana täytyy olla mukana maksava aikuinen. Maksetaan vastaanottoon.