Mitä Psykologinen Painonhallinta Prosessi® on

Psykologinen Painonhallinta Prosessi® on uusi konsepti erityisesti niille, joille painonhallintaan ja elämäntapamuutoksiin liittyvät asiat eivät ole helppoja. Toki kurssista hyötyvät myös ne, joille hyvien valintojen tekeminen ja päätöksissä pysyminen on helppoa ja jopa itsestään selvää. Silloin tämä kurssi toimii motivaatio työkaluna, sekä omien tavoitteiden kirkastajana. Ainakin kurssilta saa paljon rohkaisua itsestä huolenpitämiseen, kokonaisvaltaisesti sekä keho että mieli (ajattelu ja tunteet) huomioon ottaen.

Psykologinen painonhallinta on pitkälti sitä, että kohdataan totuus itsestä. Se tapahtuu sekä puntarin lukeman, elämän tapojen ja ajatus- ja tunnemallien kohtaamisen ja tunnistamisen välityksellä.

Kituutuskuurit ja ”laihduttaminen” ei yleensä onnistu. Painonhallinnan onn istumiseen tarvitaan pysyviä muutoksia. Kukaan ei halua kitua loputtomiin ja siksi kuuri yleensä epäonnistuvat. Liian kovia kuureja vastaan alamme joko kapinoida tai alistua, ja itsetuntoon tulee vielä lisäpiikki: ”kuinka huono ihminen oikein olen, kun en osaa valitsemaani laihdutuskuuriakaan noudattaa!”

Entä jos painonhallinta olisikin mukavaa? Entä jos se olisi hyvän valitsemista itselleen, niin ettei valittua elämäntapaa vastaan tarvitse kapinoida eikä sen kanssa tarvitse lannistua? Siitä juuri nyt on kysymys!

Joidenkin asioiden ja valintojen kohdalla on syytä todeta, että ne eivät toimi, kun jotkut taas toimivat hyvin. Joskus koemme vain ajelehtivamme tilanteesta toiseen, ilman varsinaista kokemusta elämän hallinnan tunteesta.  Arjessa tällaisten työstämiseen ei yleensä ole aikaa ja kuljemme samoja reittejä päivästä toiseen. Muutosta halutessa tarvitaan oivalluksia, rohkaisua ja uusia toimintatapoja.

Tunnesyömisestä puhutaan paljon, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? Kuinka surullinen pitää olla, että sen varjolla lepää ja syö itsensä huonoon kuntoon ja terveydelle haitallisiin puntarin lukemiin? Usein tunnesyömisen taustalla on stressiä, levottomuutta, ärsytystä, pelkoa ja häpeää, joita on vaikea tunnistaa ja käsitellä itsekseen. Näihin perehdytään Psykologisen Painonhallinnan kurssilla.

Tule mukaan kurssille etsimään ja löytämään motivaatio ja hyvän valitseminen itselle osaksi elämää.

Psykologinen painonhallinta on syvällinen konsepti painonhallintaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tervetuloa!

Kurssin pitää terapeutti, työnohjaaja, seksuaalineuvoja, kirjailija, personal trainer Päivi Niemi.   www.psykologinenpainonhallinta.fi

 


Elämä muuttuu -teemaviikonloput

kolmen viikonvaihteen paketti antaa paljon. Jokainen yksittäinen kokonaisuus tarttuu tiiviisti kiinni siihen miten elämä voi muuttua hyvään pysyvästi askel kerrallaan ja itsestään oppien.

https://varala.fi/vapaa-aika/aikuiset/elama-muuttuu-teemaviikonloput/

Kommentoi

Kommentti tulee julkiseksi, mutta sähköpostiosoitetta ei julkaista.