40 vuoden työura Varalassa–juhlistamme myyntisihteerimme Riitan jäämistä eläkkeelle

Vuosi oli 1974, kun 20-vuotias Riitta Pappinen tuli ensimmäisen kerran kesätöihin Varalaan. Työtehtävät pitivät sisällään kaikkea mahdollista aina toimisto- ja vastaanoton töistä kioskihommiin. Nyt – 42 vuotta myöhemmin – juhlistamme Riitan upeaa ja pitkää uraa Varalassa!

Riitta on tehnyt vuosien mittaan tärkeää työtä eri lajiliittojen ja Varalan välillä. Lisäksi hänelle on kertynyt vankkaa kokemusta myyntisihteerinä toimimisesta. Hän on nähnyt miten Varala on kehittynyt ja laajentunut vuosien varrella merkittäväksi liikunta-alan koulutuskeskukseksi. Työkaverit kuvailevat Riittaa aina niin positiiviseksi ja avuliaaksi ihmiseksi, jolla on valtavasti ammattitaitoa ja loistava huumorintaju.

Riitan 40-vuotinen työura Varalassa sai myös vierailevan tähtemme, rap-artisti Brädin, nostamaan hattuaan. Työkaverit kirjoittivat ylös sanoja, jotka liittyvät jollain tapaa Riittaan ja Brädi teki niiden pohjalta Riitalle oman räpin. Saimme nauttia tästä esityksestä Varalan kahvilassa viime torstaina. Video on nähtävissä alla.

Koko Varalan henkilökunta haluaa kiittää Riittaa yhteisistä työvuosista ja toivottaa hänelle mukavia eläkepäiviä!

LABORATORIOTYÖNTEKIJÄN REKRYTOINTI

VARALAN URHEILUOPISTON VALMENNUSKESKUS HAKEE LABORATORIOTYÖNTEKIJÄÄ

Varalan urheiluopiston valmennuskeskus ja testausasema hakevat laboratoriotyöntekijää jatkuvaan, osa-aikaiseen työsuhteeseen.  Tehtävänkuva pitää sisällään lähinnä laktaattinäytteiden ottamista ja analysoimista kuntoilijoille ja urheilijoille suunnatuissa kestävyyskunnon testeissä.

Työtehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää ennen kaikkea valmiutta joustaviin työaikoihin (osittain ilta- ja viikonlopputyötä). Liikunta- tai terveysalan koulutus ja työkokemus eivät ole edellytyksiä valinnalle, mutta katsotaan eduksi. Toivomme hakijalta joustavan ajankäytön lisäksi luotettavuutta, asiakaspalveluhenkisyyttä ja kiinnostusta liikunta-alaan. Tarvittava perehdytys ja koulutus työn vaatimien tehtävien hallitsemiseksi on järjestetty.

Varalan valmennuskeskus tarjoaa ainutlaatuisen työympäristön Tampereella Pyynikinharjun kupeessa ja Pyhäjärven rannassa sijaitsevassa urheiluopistossa. Testausaseman työntekijänä saat näköalapaikan eri lajien kuntoilijoiden sekä kilpa- ja huippu-urheilijoiden fyysisen suorituskyvyn testaamiseen liittyen ja mahdollisuuden testausaseman laboratoriotoiminnan kehittämiseen.

Lisätietoja ja hakemukset 15.9.2016 mennessä:

Hannele Hiilloskorpi, valmennuskeskuspäällikkö: hannele.hiilloskorpi@varala.fi
Marko Haverinen, testauspäällikkö: marko.haverinen@varala.fi

Varalan urheiluopiston toiminta-alueisiin kuuluvat valmennuskeskustoiminnan lisäksi liikunta-alan koulutus sekä yrityksille ja ryhmille suunnatut liikunta- ja hyvinvointipalvelut. Valmennuskeskuksen toiminnan alle kuuluva testausasema tarjoaa palveluitaan yksityishenkilöille, ryhmille ja yrityksille. Kohderyhminä ovat niin kunto- ja terveysliikkujat, kilpakuntoilijat kuin eri lajien huippu-urheilijatkin. Testausasemapalvelut pitävät sisällään monipuoliset mahdollisuudet terveydentilan, kehon koostumuksen, lihastasapainon, hengitys- ja verenkiertoelimistön kunnon sekä hermolihasjärjestelmän suorituskyvyn selvittämiseksi.