Digiterveys valmennus Intopalon työntekijöille jatkui lähipäivällä

Ohjelmistoyritys Intopalon työntekijät kohtasivat valmentajat toisessa lähipäivässä, tällä kertaa Intopalon omissa tiloissa. Päivän teemana oli ”Mitä olen?”  Valmennustapaamisen tavoitteena oli auttaa osallistujia tunnistamaan omat hyvinvointitavoitteensa ja motivaation sen kehittämiseen itsensä johtamisen mallin avulla.

Valmennustapaamisessa mietittiin mm. Mitä tarvitsen oman hyvinvointini kehittämiseen? Mitkä ovat vahvuuteni ja valmiuteni hyvinvoinnin kehittämiseen?

Ennen tapaamista valmennettavat olivat saaneet ensimmäisessä tapaamisessa tehtyjen Energiatestien tulokset. Energiatestin tuloksena saadun energiaindeksin ja tehdyn Hyvinvointikyselyn avulla pystytään arvioimaan omia voimavaroja.

Valmennus jatkuu palvelualustan ja mobiilisovelluksen kautta tehtävillä etätehtävilla. Etävalmennuksen aikana valmennettavat saavat seurata hyvinvointiaan aktiivisuusmittarilla  ja Emfit QS unimittarilla.

Marjaana Eskelinen Varalan Urheiluopiston rehtoriksi

Varalan säätiö on nimittänyt Varalan Urheiluopiston rehtoriksi Marjaana Eskelisen Tampereelta.  Marjaana Eskelinen on aikaisemmin toiminut Varalan Urheiluopiston koulutuspäällikkönä.

”Varala haki rehtoria, jolla on parhaat mahdolliset valmiudet ja halu johtaa Varalan Urheiluopiston koulutustoimintaa ja kehittää sitä nopeasti eteenpäin vaativassa markkinatilanteessa. Kyky toimia kumppaneiden kanssa ja hyvät olemassa olevat verkostot tukivat valintapäätöstä. Varalalla on vahva liikunta-alan koulutusosaaminen ja haluamme vahvistaa ja laajentaa sitä tulevaisuudessakin”, toteaa Varalan Urheiluopiston toimitusjohtaja Riku Granat.

”Koulutus on yksi Varalan ydintehtävistä. Tuotamme laadukasta, nykyaikaista ja työelämälähtöistä koulutusta.  Liikunta-alan koulutus on kysyttyä ja vetovoimaista. Suomen hallituksen kärkihanke ammatillisen koulutuksen reformi, vahvistaa koulutuksen asiakaslähtöisyyttä ja osaamisperusteisuutta.  Varalassa näemme reformissa myös mahdollisuuksia. 

Reformin myötä muun muassa yhteistyö työelämän kanssa tiivistyy entisestään”,  kertoo rehtori Marjaana Eskelinen.

Varalan Urheiluopisto on monipuolinen koulutus- ja liikuntakeskus, jonka ydintoimintoja ovat koulutus ja valmennus, hyvinvointipalvelut sekä erilaiset seikkailu- ja elämyspalvelut. Opisto koordinoi myös mm. nuorten urheilijoiden Urheiluakatemiatoimintaa Tampereella.

Marjaana Eskelinen aloittaa tehtävässään 1.2.2017 alkaen.

Lisätietoja

Marjaana Eskelinen marjaana.eskelinen@varala.fi

Riku Granat riku.granat@varala.fi

Seikkailuohjaajien rekrytointi kaudelle 2017 on avoinna

HAKUAIKA 16.1.-5.2.2017!

Flowstaff etsii täydennystä! Oletko etsimämme typy tai tyyppi?

Haluat olla osa tiimiä, joka tarjoaa ihmisille elämyksiä, luo seikkailulle turvallisen ympäristön ja auttaa, tsemppaa sekä kannustaa niin asiakkaita kuin työkavereitakin haastamaan itsensä ja tekemään parhaansa. Olet luontainen asiakaspalvelija ja viihdyt erilaisten ihmisten parissa. Liikunta ja ulkoilma on juttusi. Reippaus, vastuuntuntoisuus ja oma-aloitteisuus kuvaavat luonnettasi. Ilmaiset itseäsi vähintään suomeksi ja englanniksi, myös elekieli ja pantomiimi luonnistuu tarvittaessa. Ympärilläsi säkenöi hyvä fiilis.

Flowpark etsii puistoihin vanhan porukan jatkeeksi uusia seikkailuohjaajia kaudelle 2017. Ohjaajan työ ajoittuu pääsääntöisesti ajalle touko-lokakuu. Työ sisältää mm. asiakkaiden opastusta, turvallisuudesta huolehtimista ja asiakaspalvelua, myyntityötä ja muita puiston päivittäiseen ylläpitoon liittyviä tehtäviä. Lisäksi haemme apuohjaajia kiireisimmän sesongin ajaksi juhannuksesta koulujen alkuun.

Edellytämme kaikilta hakijoilta:
• vähintään 18 vuoden ikää
• liikunnallisuutta
• asiakaspalvelu- ja myyntihenkisyyttä
• oma-aloitteista ja vastuullista otetta työntekoon

Kielitaito (englanti, ruotsi, venäjä + muut) ja kiipeily- sekä ohjauskokemus luetaan eduksi.
Koulutamme kaikki valitut ohjaajat tehtävään.

Tule mukaan reipashenkiseen ja rentoon porukkaan! Tarjoamme The Työpaikan kasvavassa yrityksessä (mänty kasvaa ka. 20cm vuodessa) alan näköalapaikalla (jopa 20m korkeudella) kannustavassa ilmapiirissä (raikkaassa ulkoilmassa)!

Laadi hakemus, jolla erotut, ja kesän 2017 paras kesätyöpaikka voi olla sinun.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus + CV sähköpostilla osoitteeseen hannu.vaarala@varala.fi 10.2.2017 mennessä. Otsikoi viesti ”Kesätyö Flowpark Varala”.

Ensimmäinen Digiterveys Varala hyvinvointivalmennus käynnistyi

Ohjelmistoyritys Intopalon työntekijät saapuivat tänään Varalaan starttaamaan hyvinvointivalmennustaan. Digiterveys.fi on kokonaisvaltainen hyvinvointiohjelma, joka yhdistää uusimman terveysteknologian ja perinteisen valmennuksen. Valmennuskokonaisuuteen kuuluu lähitapaamisia, etävalmennusta, mittauksia, kyselyjä ja erilaisten profiilien tekoa.

Tänään Intopalon valmennettavat tekivät energiatestin Varalan DIGITERVEYS™-valmentaja Minna Kurjenmäen johdolla. Energiatesti antaa tietoa terveydentilastasi, fyysisestä kunnosta ja jaksamisesta. Energiatestin tuloksena saadaan energiaindeksi, joka kertoo ajan, jonka jaksat energisesti tehdä töitä, harrastaa ja puuhailla vapaa-ajalla.

Tänään valmennettavilla oli myös Vireyden eväät -starttiluento, jossa keskusteltiin aktiivisuuden, ravinnon ja palautumisen vaikutuksesta vireyteen.

Valmennus jatkuu etävalmennuksella mobiilisovelluksen kautta, ennen seuraavaa lähitapaamista valmentajan kanssa.

Huipulla ravitsemus ratkaisee

Urheiluakatemiamme ravitsemusasiantuntija Anna Ojala vieraili Floridassa Aleksander “Sasha” Barkovin luona.

Teksti: Henriikka Hiilloskorpi

NHL-joukkue Florida Panthersissa pelaava tamperelaisjääkiekkoilija Alexander Barkov tietää, että ravitsemuksella on suuri merkitys urheilu-uralla menestymisen kannalta. Ravitsemusasiantuntijamme Anna Ojala tapasi Barkovin Floridassa.

Floridassa aurinko paistaa ympäri vuoden, mutta jääkiekkoilija Alexander Barkov suuntaa joka päivä hyvillä mielin jäähallin uumeniin. Huippu-urheilijan arki on rytmitetty täysin treenien ja pelien ympärille. Barkovilla saattaa olla viikossa jopa 4 peliä. Pelien ja joukkueen omien treenien lisäksi hän tekee vielä omatoimisia harjoituksia. Florida Panthersin kotijäähallin käytävillä huoltojoukot kehuvat Barkovia jopa joukkueen ahkerimmaksi harjoittelijaksi.

Kovan harjoitus- ja pelirytmin ohessa oikeanlaisen ravinnon merkitys on elintärkeä. Huippukiekkoilijan pitää syödä paljon, jotta jaksaa, mutta oikeita asioita, jotta suorituskyky pysyy huipussaan.

Barkov kokee, että on saanut jo kotoaan hyvän opastuksen ravitsemuksen suhteen. Äiti osasi valmistaa terveellistä ruokaa, eikä tarjolla ollut useinkaan epäterveellisiä jälkiruokia. Barkov uskoo, että koska ravitsemus on ollut jo nuoresta asti kunnossa, hänen ei ole tarvinnut myöhemmin urallaan opetella urheiluravitsemuksen perusasioita.

Jos ravitsemuksen suhteen tulisi ongelmia, joukkueen puolesta olisi aina mahdollista saada siinä neuvoa. Barkovin mukaan jääkiekkopiireissä ollaan hyvin tietoisia ravitsemuksesta, ja hän on oppinut esimerkiksi, että millaisia eroja aterioissa kannattaa olla peli- ja vapaapäivinä. Suuressa joukkueessa Barkov on myös huomannut, että yksilöllisiä eroja ravinnon suhteen on paljon.

– Jotkut eivät liho, vaikka mitä söisivät, kun taas toiset lihovat pelkästään katsomalla ruokaa.

Suurin osa aamupaloista ja lounaista huolehditaan Barkovin joukkueen puolesta joko jäähallilla tai pelireissuilla hotellilla. Illalliset ovat kuitenkin jokaisen omalla vastuulla.

– ­­On tärkeää, ettei syö liikaa epäterveellistä ruokaa. Sen osaavat kaikki huolehtia itse. Ja jos ei osaa, niin sitten oppii omista virheistään, kun ei pääse jäällä niin nopeasti ja kevyesti kuin ennen, Barkov sanoo.

Nuorille jääkiekkoammattilaisen urasta haaveileville Barkovilla on ravitsemuksen suhteen yksinkertainen neuvo, joka jokaisen pelaajan kannattaa opetella ajoissa: oppia syömään mahdollisimman terveellisesti, jotta lihakset kasvavat ja jaksaa harjoitella ja pelata.